sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Totoilua & bogoilua.

Perjantai-illalla ravittuamme ruumiimme lasagnella sekä punaviinillä, oli vuorossa sielun ruokinta. Viihdyttäväksi perinteeksi Japan kanssa alkaa ilmeisestikin, sen enempää suunnittelematta muodostua musavisa. Soitamme vuorotellen youtubesta syystä tai toisesta valikoimiamme musiikkivideoita ja arvostelemme ne. Ilta pyörähtää kuin siivillä lukuisten biisien myötä aina pikkutunneille asti.


Soittolistan alkua...

Kuvia viikonlopusta kertyi niin paljon, joten jatkan musavisasta omassa jutussaan huomenna, tänään keskityn enemmän päivien muihin aktiviteetteihin...Ja niitähän riitti.




Päätimme porukalla lähteä kaikille elämänsä ensimmäistä kertaa bogoilemaan ja totoilemaan Porin raveihin.


Tutustumme Toton sääntöihin...
Paremman heppatuntemuksen puutteessa veikkasimme voittajaa nimen perusteella. Itselläni punaisena lankana musiikki.  (Ei voittoja.)

Voittokuponki?

Ilma oli vähintäänkin mielenkiintoinen...
...mutta reippaasti edettiin.
Kaisan kaa jännättään.

Tämän kuvan kamera nappasi itsekseen.

Kaisa tiesi kertoa, että Porissa on kuulemma poikkeuksellisen hieno screeni.

Menossa mukana Japa, Antti, Kaisu, Matti & Kaisa.

Kannustusjoukot.

Tämä poni vei sydämeni. Ihuna. <3

Ravien jälkeen siirryimme meille etkoilemaan ennen keikkailua Montussa.
Antti viihtyy.
The Fastalidoms.

Unski bongattu.

Rehtorit.


Mielettömän kiva viikonloppu. Tykkään ihan hirveen lujaa ystävistäni. <3

Loppuun musavisan neljänneksi sijoittunut:






Huomenna jatkuu...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti