keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Mä seuduilla näillä oon tunnettu kalamies...




 
Nooa ja Porin Steinerkoulusta aikoinaan
ystäväksi tullut ja jäänyt Adeliina näkevät nykyään
 välimatkan vuoksi  kutakuinkin kerran vuodessa.
Tällä kertaa treffit olivat Mummulassa
ja touhua riitti.
Vaari vei järvelle kalastamaan,
päivän saldona huikeat 20 kalaa,
mahoton määrä kikatusta
ja ainakin sata aaltojen pärskettä!
 
 
 
 





 




 







 
 
 
 
Aikaisemmat parivaljakon touhut täältä:
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


maanantai 27. kesäkuuta 2016

Metsänhenki.



 
 
Juhannus -2016
Mummulassa.
Metsänhenki ja moni rakas menossa mukana:
 
 
 
 
 






 



 
 
 
 
 



 



 
 
 
Metsässä on hyvä olla.
 
 ♥
 
 
 

Pssst. Aikaisemmat Jussit täältä:
 






















































torstai 23. kesäkuuta 2016

Cleesen John.





Tieni vei tiistaina Viiskulmaan, tarkemmin kohti paikkaa nimeltä
Alfred Hitchcock onkin toisessa pohkeessani odotellut 
seuraa jo jonkun aikaa, 
ja vihdoin odotus päättyi.
Kaverikseen hän sai John Cleesen,
jonka Ella minuun taitavasti ikuisti. 
Hienoja miehiä iholla. 
Tykkään.











Ps. Muutamasta muusta tatuoinnistani vuosien takaa ei ole juttua, 
mutta kuva tässä kuitenkin. 
Richard Adamsin Ruohometsän kansan pupu
Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssin maisemassa. 
Näkisin että yläselkään seuraavaksi joku kiva kuva.
Ajatus jo muhii...