keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Pori herkkui. Nro 7

                             Pitkästä aikaa pääsimme viettämään Nooan kanssa laatuaikaa kaksistaan.
                                    Valitsimme paikaksi Italiasta inspiroituneen Ravintola Torgetin 
Vaikka paikka sijaitsee aivan Porin torilla, 
on se onnistunut olemaan meiltä tähän asti piilossa. 
Väkeä kuitenkin kävi tiheästi, 
joten muut ovat olleet onneksi meitä edellä. 
Ja kertoihan se siitäkin että
ruoka oli taivaallista ja paikan tunnelma varsin mukava. 
Nooan seura tietysti oli parasta maailmassa.
💛















Aikaisemmat herkuttelumme Porissa näissä: 











sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Juhannus 2022

 Mökillä, Mummulassa & järvellä. 
💛








Viime vuonna Nooan kanssa Lauttasaaressa:



Ja sitä edelliset Jussit täällä: 

Ja kyllä, sellainenkin pieni ihme tapahtui että en ottanut tällä
reissulla yhtään kuvaa itse!
Tähän sellainen ihmettelevä emoji.
Kaikenlaista.
Mutta oli kivaa ja
se lienee aina se pääasia sitten kuitenkin. 

Helteet kuulemma jatkuu vielä. 
Nauttikaamme!



sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Portobelloburgeri

 sai umamisen makunsa sienistä ja tomaateista,
jotka kuivattiin etukäteen 4h uunissa.
Ohje WWF:n sivuilta täältä: 
Jälkkäriksi  Kanadan pannukakkuja Nooan ohjeella
tämän kevään Heikin itsetehdyn kuusenkerkkäsiirapin ja Mummin keräämien mustikoiden kera. 
Simmottis vietimme jälleen erittän 
herkullisen ja rentouttavan viikonlopun.
💛
















lauantai 11. kesäkuuta 2022

Näkemiin Lain§uojattomat!

 Iltamme alkoi perjantaina Eetunaukiolta Corey Picketin katuteatterilla, 
jatkui Kehräämössä mm. Stella Polariksen improvisoidulla näytelmällä,
Satujen Disco - Gootti Vapaavuori goes full HD esityksellä,
Henrin 30v yllätyksellä Minna Kivelän (ja Janeten) kera &
päättyen jälleen Corey Picketiin. 
Ja Jarno, Janette & Ville!
 Nautimme yltäkylläisesti kulttuuria,
pidämme siitä kovasti. 
💛























keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

Viimepäivinä

 tapahtunut kaikenlaista kivaa.
 Kiteytän ne kaikki yhteen juttuun
jotta en tuki teitä uutistulvaan.
Lauantaina Kulttuuritalo Anniksella The Flaming Sideburns & Kesä6 -festarit.
Sunnuntaina pitkän kaavan juhlinnan jälkeen virkistävät Star Wars -kasvonaamiot.
Maanantaina lenkillä Kirjurinluodolla &
 illalla vielä kotipihan auringossa muutama erä jatsia.
Tiistaina T.E.H.D.A.S. puuveisto symposium lyhytaaltoasemalla sekä
fiilistelyt Kallossa.
Kiitos seurasta ja kuvista Heikki, Janette, Jaakko, Goofy, Jarno & Antti!