Kynttilät.
Vesisade.
Jäätävä tuuli.
Runot.
Kuuma kaakao.
Villasukat.
Näillä mentiin taas.
Kuvat sateisesta Vallilasta.
Kaikesta päätellen hän oli hyvin rohkea ihminen.
Hän itse ja pari muuta tiesi sen.
Ainakin vapauden ongelma vaivasi häntä.
Hänessa asusti jokin helpottamaton tila,
liehui kiivas lippu.
Hän oli kortiton hurjastelija,
kaikkine päivineen kuin luotu
taiteellisia muotoja varten.
Kerran kovassa auringossa joku
hajamielinen hämmästyi hänen kasvojensa aurattua maata.
Hän itse tiedosti tilanteensa paremmin kuin luulisikaan,
mutta siitä ei ollut helpotusta.
Loppujen lopuksi häneltä puttui jokin suuri tunne,
antautuva soperrus,
rakkaus.
Vioistaan huolimatta hän miellytti melkein kaikkia.
Hyvin usein hänestä sanottiin kuin näytelmän henkilöstä,
"Siinä on hyvä ihminen".
Lapset halusivat naimisiin hänen kanssaan.
Hän hymyili katkerasti kun hänen mielessään tippuivat pisaroina sellaiset sanat kuin:
"Suru",
"Epätoivo"
"Yksinäisyys"
"Kodittomuus"
Niinkuin raivostuttavasta räystäästä nenänvarteen.
Kelvottomia määreitä
mutta osuivat kuitenkin.
Totta kai hänen tapauksensa
olisi voitu selvittää.
Mutta kaikkien ihmisten tapausta
ei ehdi selvittää.
~Pentti Saaritsa~
