perjantai 31. tammikuuta 2014

Mul on viikonloput aikaa...



SaijaaSaijaan näin viime viikonloppuna, mutta eilen näin "vain" Saijan. 
Kävimme syömässä & nautimme lasit skumppaa.
Onnea on...Sisko. 


Fiilistelimme mm. tällä hyvän mielen biisillä http://www.youtube.com/watch?v=CyhQAOGXttg


Kiitos pojat & Co. loistavasta kappaleesta ja viihdyttävästä videosta,
kiitos Saija aina yhtä mahtavasta seurasta.













torstai 30. tammikuuta 2014

Odotus...


Siinä ne odottavat ovella hiljaa,
kunnes pääsevät ensimmäistä kertaa tänä talvena jäälle. 
Veikkaisin että aika pian.
Pystyssä pysymisestä ei ole takeita, mutta kuuluu asiaan.











keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Herra Huu.


Illalla nukkumaan menossa. 
Seisoskelemme Nooan kanssa kirjahyllyn edessä, ja mietimme mitä vähän pidempää kirjaa tällä kerralla alkaisimme lukemaan iltasaduksi. Pitkään kesti buumi vitsikirjoista & muista hömpistä, mutta vihdoin pääsimme yhteisymmärrykseen: Olisi kiva lukea jotain muuta. 


Tässä muutama vaihtoehdoista:



Päädyimme Herra Huu -nimiseen opukseen. Muistelin lapsena pitäneeni ko. hahmosta, ja etenkin M.A Nummisen samannimisestä biisistä. Nostalgian syövereissä ostin joskus kirppikseltä samaa sarjaa olevan kirjan selaamatta sitä sen enempää.




Ennen lukemaan alkamista kävin kirjaa läpi hieman enemmän. 






Laitoin kirjan pois. 
Siirryimme kakkosvaihtoehtoon.




Joka osottautui oikein kivaksi. :)






Tällä me jatketaan.






Fever.



Tiistai. Kello 19.30.
Hyvää yötä. Nukkumaan.
Flunssa & kuume. Auts. Joka paikkaan sattuu.
Unta boleroon & huominen päivä vällyjen alla. 
Pois paha tauti! Hopihop!












maanantai 27. tammikuuta 2014

66 666.


Hui mikä luku!
Mutta juuri nyt niin monta lukukertaa Keltaisessa villasukassa.
 Onpa teitä monta. Hui vielä kerran!
Mietin pitkään minkä jutun tekisin näin jäätävälle luvulle.
 Ensimmäinen vaihtoehtoni oli laittaa jälleen vanhoja kuvia,
 tällä kertaa vuosilta 1993-1995 jolloin pukeuduin vain mustaan,
 kuuntelin örinää & hengasin "kaupungin pahisten" kanssa,
 mutta onni onnettomuudessa;
Näilta ajoilta ei löytynyt juurikaan kuvia.




Seuraavaksi järisyttävin kokemus joka liippaa ko.
 maailmaa löytyy itse asiassa paljon aikaisemmilta vuosilta.
 1988-1989 ollessani siis 8-9-vuotias löysimme kavereiden kanssa kirjastosta (lastenosastolta!) kirjan: Noidan käsikirja.
 Sitä tulikin sitten lainattua tasaisin väliajoin ja nähtyä painajaisia. 
Eniten itseäni pelotti kuva ihmissudesta.
 Tilannetta ei helpottanut fakta, että naapurin tytön Maijun poikaystävällä Mikalla oli aivan samanlainen tukka joka sai aina mieleeni ko. kuvan. 





Olen koittanut löytää kirjaa divareista & kirppiksiltä mutta turhaan. 
Jos joku omistaa tai tietää missä olisi, wink-wink!



Ps. Aikaisemmin etsimäni George Orwellin "Eläinten vallankumous" -kirjan löysin vihdoista viimein, joten sitä ei enää tarvitse etsiä! :)
Seuraavaksi sitten joskus luku 77 777.
 Ei yhtä maaginen kuin tämä nykyinen,
 mutta eiköhän siihen mennessä elämässäni ole tapahtunut kaikkea taianomaista ainakin.




















sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Nukkekoti.


Eilen ajelin hakemaan Nooaa viikonloppureissultaan Mummulasta kotiin.
Navetanvintistä oli löytynyt Saijan vanha nukkekoti. Sen kalusteet ja kunto olivat vuosien & monien leikkien saatossa saaneet paljon kolhuja, mutta Nooa reippaana poikana päätti puolestaan hieman tuunata sitä.


Noppa leikkimässä Mummulan lököasu päällä & villasukat jalassa.




Nukkekodin katto toimi hyvänä pikku-autojen hyppyrinä. Vanha crocsi toimi liukuesteenä.




Maalarinteipin avulla legolevyistä syntyi laskusilta.




Nooa & Vaari olivat askarrelleet tauluja. Toinen on kuulemma hirvi & toinen pyssy...




Nukkekodin vanhat supertrendikkäät tapetit & uusi kello.






Mummu oli aikoinaan askarrellut jo Saijalle tulitikkurasioista lipaston...





...ja jogurttipurkeista nojatuoleja. 
Pientä pintaremonttia kämppä kyllä vaatisi...





Nuket menivät mielestäni jo horrorin puolelle. Toivottavati eivät tule uniin.





Kattolamppu uusinta designia.




Nojatuoli oli saanut lisäosia legoista. Vanhasta nallesta oli nyhdetty soffatyynyihin pehmikkeeksi vanua.




Veikkausarvasta olkkarin seinälle kissataulu. 
Jalkalamppu myös legoista. 
Vaatekaapista löytyi servieteistä tehtyjä erilaisia nukenvaatteita.





Antenni.




Otso tarkkaili tilannetta rauhallisena. 








Ja sitten syömään. 
Maalaisidylliä: Vaari saapui juuri metsästämästä & Mummu oli sillä välin laittanut ruuaksi oman tilan & metsän antimista hirvipataa. 
Jälkkäriksi pannukakkua jota riitti meille Nooan kanssa vielä kotiinkin iltapalaksi herkuteltavaksi.


Onhan tämä monta kertaa sanottu, mutta sanotaan taas:

Mummula.


Muita juttuja Mummulasta mm. täällä:








Ja vielä yks: 















Uusia näkökulmia.



Eilen Kaisun kanssa. Asiat saivat taas uusia näkökulmia & vinkkeleitä. :)




Ai kuka Kaisu? No --- sitten sulta on jäänyt mm. tämä juttu väliin:






lauantai 25. tammikuuta 2014

Mutantteja.



Eilen Montussa Saijaa Saijaa & The Mutants.
Keikkoja ennen kuitenkin Maijan, Pasin, Emman, Juuson, Tuomaksen & Alpon kanssa Huntersissa pohtimassa mm. Porin & Rauman eroja sekä muita tosi tärkeitä juttuja elämästä. ;)







 SaijaaSaijaa:









Montusta löytyivät myös ihanasti tärähtäneet Elisa, Laura & Janette.

The Mutants:









Keikan jälkeen fiilistelimme vielä jäisellä punaviinillä, pitsalla & Topi Sorsakoskella.



Iltaan mahtui hurjasti kaikkia kivoja vanhoja & uusia nassuja. 
Oli kivaa. 
Kiitän.