Syksy on taas täällä.

 Tästä biisistä

olen pitänyt jo pitkään. 

Näin syksyisin kolahtaa aina etenkin, 

tietenkin. 

Samaan aikaan

 kun viikonloppuna rakkain majaili

mummulassa,

itsellä oli treffit.

💛

"Syksy on taas täällä

Nähdään joskus unten mailla

Nähdään joskus valveilla

Nähdään joskus auringossa

Joskus kuutamolla

Nähdään jossei sokeiks tulla

Jos tullaan, sit törmäillään."

TJ 0!

 Nooan armeija ohi,

joten viimeiset puunailut

ja puuhailut

hänen uuteen asuntoonsa. 

Lakanat mankeloitu, 

lattialistat imuroitu, 

jääkaappi ja pakastin täynnä.

Kivat matot lattialla,

nojatuoli siihen ilmansuuntaan kuin hän tykkää.

Vähän ilmapalloja ja kuoharia.

💛

700 000

 Hurjan monta lukukertaa

blogissa täynnä. 

700 000.

Toki vuosiakin jo takana. 

Äiti ei millään ole ehtinyt naputtaa

 mustikkametsästä montaa kertaa,

ja tuskin tekoälykään on noin kiinnostunut. 

No. 

Mene ja tiedä. 

Lue jos tykkäät. 

Kiva että olet siellä. 

Jatketaan. 

💛

Kuva vanha mutta ajankohtainen, koska syksy.
Peace!

Late Summer Sessions

Kesän viimeisiä viedään.

Viime viikonloppuna 

Humala Craft Festeillä 

nauttimassa Porin Suomalaisella Klubilla 

upeissa puitteissa

juomasta ja musiikista. 

💛

Antti Autio. Rakastan. 

Samaan aikaan kun koen kaikkea tälläistä ihanaa, 

koitan vihdoin viimein käsittää,

että kaikki on hyvin. 

Muutama tovi sitten 

fyssari, terapeutti ja lääkäri totesivat

että hoidot voidaan lopettaa. 

Olen täysissä sielun ja 

ruumiin voimissa. 

Kiitos taas kaikki ihanat rakkaat!

Teillä on ollut varmasti iso osa tässä. 

Kuinka monta keltaista sydäntä tähän voi laittaa?

Laitetaan semmoinen ääretön ja sen yli.

KotoSalla.

Hänkin viihtyy.

Kaurapuuroa olen syönyt viimeksi ehkä vuonna 1987,
ja taas. 
Teki mieli.
Älä kysy miksi.

Samaan aikaan toisaalla rakkain oli telttailemassa. 
Hänelläkin kaikki hyvin. 
💛

Kun maailma elää

 Otsikon biisi yksi lemppareista. 

Kasevan. 

Te tiedätte. 

Hieno biisi, ja

tuntuu hyvälle nähdä sen 

c-kasetin kansi 

(kasettikin on toki jemmassa)

Nooan sisustuksessa.

Onneksi lyriikat eivät osu kohdalle. 

Joillekin ehkä.

Heille kaikkea hyvää. 

Heippa. 

Itse olin arkeologin kanssa eilen treffeillä.

Oli kivaa. 

Rauma kohtelee edelleen enemmän kuin hyvin. 

"Päivä kasvaa kohti iltaa

Silti mikään muutu ei

Ikkunassas viivyt jälleen

Takaa verhon katsoen

Kun maailma elää

Kun kellot käy

Ihmisten aikaa

Ei kukaan enää kosketustas kaipaa

Sinun rakkautes on menneet

Niinkuin uni eilinen

Kenties vielä toivot öisin

Jonkun vierees lämpimän

Hiljainen on sinun huonees

Kylmä yksinkertainen

Vaimeasti jostain kuuluu

Sanat rakkauslaulujen

Kun maailma elää

Kun kellot käy

Ihmisten aikaa

Ei kukaan enää sinunlaistas kaipaa"

Ennen ja nyt.

Viime viikonloppuna Sennin & Co
 kanssa Porissa hippaloimassa.

Raumalla Nooan inspiraation äärellä. 
Hän valmisti itselleen taas uudet upeat housut. 

Ihanat valot ja varjot. 

Treffeillä.

Pala Raumaa

 Vielä pala Raumaa,

sitten takaisin Poriin. 

Sitten takaisin Raumalle 

ja sitten taas Poriin. 

Ja sitten taas ja taas ja taas ja taas. 

Mutta näin

mieleni minun tekevi,

aivoni ajattelevi. 

💛

(Tässä sujuvasti lainasin 

Dingoa sekä

Eino Leinoa. 

Otsikossa tavallaan Klamydiaakin.

Aika hyvin näin minuutissa.)

Lempipaikkani.

Lempimekko ja kassi. 

Aurinkoa. 

Suitsukkeita.

Vinyylilevyjä.

Maisema.