tiistai 27. joulukuuta 2022

Vielä hippusen joulua...

 ...koska monta vapaapäivää ja
elämässä monta hurjan tärkeää 
ja rakasta joiden kanssa viettää aikaa. 
❤️

Janette & Nooakin pääsivät päivittelemään kuulumiset.

Paketitkin vaihdettiin. 

Nooa laittoi iltapalaa. 

Yks ihana. ❤️

Nautimme glögiä. 

Savupekonipastaa. Nam. 

Nooan lahja. 

Janeten lahja. 

Mun lahja.

Janeten lahjasta oli moneen käyttöön. Niin kauniita rusetteja teen Airiolla. 

Myös Espoosta asti minua saavuttiin moikkaamaan, kori täynnä jouluherkkuja. 

Jälkkärit tietenkin Irkussa. Kuinkas muutenkaan. 


Tästä hyvä jatkaa kohti uutta vuotta. 

sunnuntai 25. joulukuuta 2022

Jouluna 2022

 Joka vuosi päätämme että ensi vuonna
sitten vain yksi paketti ja maltillisesti ruokaa
ja joka vuosi kaikki lähtee samalla tavalla laukalle ja lapasesta. 
Hyvällä tavalla.
Ihana joulu oli taas. 
Kiitos Mummu, Vaari, Nooa, Valtteri, Jeny, Jari, Saija & Mike. 
❤️






















Aikaisemmat joulut löydät täältä:





sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Ulkosauna 💛

 Nyt se on valmis! 
Vielä muutamaa kohtaa hiotaan täydellisyyteen, 
mutta ensimmäiset löylyt pääsimme ottamaan jo eilen!
Taivaallista!













lauantai 17. joulukuuta 2022

Looraa kahdella tapaa.

 Tästähän alkaa tulla jo perinne; 
Janeten kanssa kannamme oman 
kortemme joulupöytien ruokakekoon
ja valmistamme laatikoita kahdella tapaa.
Tällä kertaa jo hyväksi todettu bataattilaatikko
ja uutuutena inkiväärillä ja appelsiinilla 
maustettu pirteä porkkanalaatikko. 
💛













Viime joulukuun loorat täällä: 





torstai 15. joulukuuta 2022

Vapaapäivä

 Paljon lunta,
vähän aurinkoa &
Janeten luona lounaaksi mehevää ja
 just hyvin muhinutta kylmäsavulohirisottoa. 
💙









Huomenna joulujuttujen kimppuun.
Pysy näköetäisyydellä, herkkuja luvassa!