Pikku prinssi

Lempikirjoihini kuuluu Antoine de Saint-Exuperyn Pikku prinssi.
 Seuraavista kuvista tulee aina mieleen ko.kirja,
 jota on tullut luettua monta, monta kertaa.

Elämäni on yksitoikkoista. Metsästän kanoja, ja ihmiset metsästävät minua.
 Kaikki kanat ovat samanlaisia, kaikki ihmiset samoin. Ikävystyn vähitellen.
 Mutta jos sinä kesyttäisit minut, tulisi elämäni aurinkoiseksi.
 Oppisin tuntemaan askelten äänen, joka olisi erilainen kuin kaikki muut. 
Muut askeleet saavat minut ryömimään maan sisään. 
Sinun askeleesi kutsuisivat minua kuopastani.

Kirjan sain Saijalta lahjaksi päästessäni ylioppilaaksi -99.

 Aikuiset rakastavat numeroita.
 Kun kerrotte heille vaikka uudesta ystävästänne,
 niin he eivät milloinkaan kysy teiltä oikeita asiota.
He eivät milloinkaan sano: "Minkälainen on hänen äänensä?
 Mistä leikeistä hän pitää eniten? Kerääkö hän perhosia?"
 Vaan he kysyvät: "Kuinka vanha hän on? Kuinka monta veljeä hänellä on?
 Paljonko hänen isänsä saa palkkaa?" 
Vasta silloin he luulevat hänet tuntevansa.

Näytin taideteokseni isoille ihmisille, ja kysyin pelottiko piirustukseni heitä.
 He vastasivat "Kukas nyt hattua pelkäisi?"
  Mutta piirustukseni ei esittänytkään hattua. Se esitti boa-käärmettä, joka sulatti elefanttia.
 Piirsin sitten boa-käärmeen sisäpuolen, jotta isot ihmiset ymmärtäisivät asian.
 Niille täytyy aina selittää kaikki.
 Piirustukseni numero 2 oli tälläinen: 
Mutta aikuiset käskivät minua lopettamaan sekä avattujen että suljettujen boa-käärmeitten piirtämisen ja neuvoivat minua harrastamaan maantiedettä, historiaa, laskentoa ja kielioppia.
 Sen vuoksi minä kuusivuotiaana hylkäsin loistavan taidemaalarin uran.

Yksi lempikuvistani. Tämän(kin) tahtoisin tatuoinniksi vielä joskus.

Ja katso! Näetkö tuolla vehnäpellot? Minä en syö leipää. Vehnä on minulle tarpeetonta.
 Vehnäpellot ovat minulle yhdentekeviä. Ja se on murheellista!
 Mutta sinulla on kullankeltaiset hiukset. Olisi ihanaa kun kesyttäisit minut!
 Vehnä, joka on kullankeltaista, muistuttaisi minua sinusta.
 Ja minä rakastaisin tuulen suhinaa vehnäpellossa....

Kettu vaikeni ja katseli kauan pikku prinssiä. - Ole hyvä, kesytä minut! Se sanoi.
 - Kyllähän minä mielelläni, pikku prinssi vastasi, mutta minulla ei ole paljon aikaa.
 Minun täytyy löytää ystäviä ja oppia tuntemaan paljon asioita. 
-Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä on itse kesyttänyt, kettu sanoi.
 Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupoista valmiiksi tehtyjä tavaroita.
 Mutta kuin kaupoissa ei myydä ystäviä, niin ei ihmisillä enää niitä ole.
 Kesytä minut, jos kerran haluat ystävän!

Tämä minulla on jo tatuointina. <3 Maailman kaunein ja surullisin maisema.

-Mitä minun tulee tehdä? pikku prinssi kysyi.
 -Sinun tulee olla kärsivällinen, kettu vastasi
. Ensin istuudut ruohikkoon, noin, vähän etäälle minusta. Minä tarkastelen sinua,
 etkä sinä puhu mitään. Väärinkäsitykset johtuvat usein sanoista.
 Mutta päivä päivältä voit istuutua vähän lähemmäksi...

Pikku prinssi tuli takaisin seuraavana päivänä. 
-Olisi ollut parempi palata samaan aikaan, sanoi kettu.
 Jos esimerkiksi tulet kello neljältä iltapäivällä, niin jo kolmelta alan olla onnellinen.
 Mitä pitemmälle kello ehtii, sitä onnellisemmaksi tulen.
 Kello neljän maissa alan jo huolestua ja alan olla levoton; saan oppia onnen hinnan! 
Mutta jos sinä saavut mihin aikaan hyvänsä, en voi millonkaan tietää,
 koska minun pitäisi valmistaa sydämeni...Täytyy olla perinteitä. 

Kortti jonka lähetimme Matin kanssa Ranskasta Nooalle -2012

Pikku prinssi meni takaisin katsomaan ruusuja. 
- Ette te ole ollenkaan samanlaisia kuin minun ruusuni, te ette ole vielä mitään,
 hän sanoi niille. Kukaan ei ole kesyttänyt teitä, ettekä te ole kesyttänyt ketään.
 Te olette samanlaisia kuin minun kettuni oli aluksi.
 Se oli vain tavallinen kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. 
Mutta minä tein siitä ystäväni, ja nyt se on ainutlaatuinen maailmassa. 

Ja muut ruusut olivat noloja. -Te olettte kauniita, mutta te olette tyhjiä, hän sanoi vielä.
 Ei teidän puolestanne voi kuolla. Tietenkin joku tavallinen ohikulkija voisi luulla,
 että minun ruusuni on samanlainen kuin te. Mutta se yksinään on teitä tärkeämpi,
 koska juuri minä olen sitä kastellut. Koska juuri minä tein sille tuulensuojan.
 Koska juuri sen lehdiltä tapoin toukat (paitsi niitä paria kolmea, jotka jätin sitä varten, että kukka saisi nähdä perhosia).
 Koska juuri sen olen kuullut valittelevan tai kehuskelevan itseään tai joskus vaikenevankin.
 Koska juuri se on minun ruusuni.

Ja hän tuli takaisin ketun luo. - Jää hyvästi, hän sanoi... 
-Hyvästi, sanoi kettu. Nyt saat salaisuuteni.
 Se on hyvin yksinkertainen: Ainoastaan sydämellä näkee hyvin.
 Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.
 -Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä, Pikku prinssi toisti paremmin muistaakseen.
 -Aika, jonka olet tuhlannut ruusullesi, tekee siitä niin tärkeän sinulle. 

Pikku prinssi oli nyt aivan kalpea raivosta.
 - Jo miljoonia vuosia ovat kukat kasvattaneet itselleen piikkejä.
 Miljoonia vuosia ovat lampaat niitä siitä huolimatta syöneet kukkia.
 Eikö sitten ole muka vakavaa ja tärkeätä koettaa ymmärtää, minkä vuoksi kukat vaivautuvat kasvattamaan itselleen noita piikkejä, joista ei ole mitään hyötyä?
 Eikä muka lampaitten ja kukkien välinen taistelu ole tärkeätä?

-Jos joku rakastaa kukkasta, jota ei ole enempää kuin yksi miljoonissa ja taas miljoonissa tähdissä, niin hän voi olla onnellinen, kun saa vain katsella sitä.
 Hän voi ajatella: Kukkaseni on täällä jossain...
Mutta jos lammas syö kukan, tuntuu hänestä kuin yhtäkkiä kaikki tähdet sammuisivat!
 Ja eikö tämä ole muka tärkeätä?

Eräällä tähdellä, omalla planeetallani, Maalla, oli pieni prinssi jota piti lohduttaa!
 Otin hänet syliini, tuuditin häntä. 
Ja sanoin hänelle: "Kukka, jota rakastat...Ei ole vaarassa...Piirrän lampaallesi kuonokopan...
Piirrän suojan kukallesi...Teen...."
 En tiennyt enää mitä sanoa. Tunsin itseni niin kömpelöksi. 
En tiennyt, miten saisin hänet lähelleni, miten löytäisin...
Kyynelten maa on niin arvoituksellinen.

....Ja öisin kuuntelen mielelläni tähtiä. Ne helisevät kuin viisisataa miljoonaa tiukua...

-Tähdet ovat eri ihmisille erilaisia. Matkustajille tähdet ovat oppaita.
 Toisille ne ovat ainoastaan pieniä valopilkkuja. Tiedemiehille ne ovat kultaa.
 Mutta kaikki nuo tähdet vaikenevat.
 Sinulle tähdet tulevat olemaan aivan erilaisia kuin kaikille muille...