lauantai 28. lokakuuta 2023

Unelmia ja popparihommia

 Kaikki alkoi toukokuussa ihan tavallisista popcorn-jyvistä
joita päätin kokeilla istuttaa multaan. 
Näyttäviä koristekasveja syntyi useita
-jopa muille jaettavaksi.
Satoa ei tullut, mutta iloa
heistä ja kasvukavereistaan moneksi kuukaudeksi.
Tänään oli vähän haikeaa ottaa ne alas ja 
tilalle vaan kylmää ja kolkkoa.
Toisaalta nyt saa alkaa sytyttelemään taas
lyhtyjä ja kynttilöitä. 
Tervetuloa talvi ja pimeys.
Ens kesänä kassellaan, kastellaan ja kasvatellaan sit taas. 
💛




















maanantai 23. lokakuuta 2023

Smashing Pumpkins pie

 Bändillä ei ole sinänsä mitään tekemistä 
mutta tulee jostain syystä
 mieleen joka kerta sen mainitessani. 
Semmoisen Nooa loihti Mummulaan jälkkäriksi vietäväksi.
Vaari oli hauduttanut tietysti ruuaksi hirvipataa
jota Nooan, Mummun, Vaarin,
 Saijan, Miken, Valtterin,
Onnin ja Lakun kanssa pääsimme nauttimaan. 
💛














lauantai 21. lokakuuta 2023

Kreikkalainen moussaka

 Nooa saapui syyslomailemaan ja ilmoitti miettineen
iltapalaksi moussakaa.
Eipä siinä sitten. 
Kuulosti hyvälle.
 Kaupan kautta
ja muutama tunti siinä vierähti.
Omaan makuumme lisäsimme ohjeeseen reippaasti mausteita.
Välipuhteina tuli
pelattua muutama erä Bogglea,
boogiena Bolan,
 laitettua tuplat takaisin ikkunaan ja
lämmitettyä kakluunia. 
Koska jo talvi. 
Ja koska maailman ihanin poika
joka teki kutakuinkin nämä kaikki. 
Apukokkina on hyvä olla.
💛










tiistai 17. lokakuuta 2023

Täydellinen tomaattikeitto

 Viikonlopun jälkeen tekee usein mieli jotain kevyempää.
Kylmänä iltana höyryävän kuuma tomaattikeitto 
höysteillä tekee tähän kaipuuseen aina tehtävänsä. 
Tällä kertaa reseptistä tuli tällainen,
ja vaikka itse sanonkin niin aika täydellinen.
Sami tykkäsi kovasti myös.

2 kpl valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
1 tl kurkumaa
1 tl paprikajauhetta
 ripaus mustapippuria
1 tl chilijauhetta
2 tlk tomaattimurskaa (Mutti)
2 rkl tomaattisosetta
2 dl vettä
1 kpl kasvisfondia
1 dl Alpro soijajogurttia

Päälle murennettua Patros fetaa & tuoretta basilikaa.

-Kuori valkosipulinkynnet, pilko pieneksi 
ja kuullota öljyssä.
-Lisää joukkoon mausteet ja pyöräytä niitä siinä hetki
-Lisää tomaattimurska ja hauduta 15min
-Lisää jogurtti ja tarjoa fetan ja tuoreen basilikan kera. 
Lisäksi rapsakkaa vaaleaa leipää 
jolla voi kaapia kaikki loput herkut lautaselta. 



Jälkkäriksi leffa 
ja sateinen maanantai oli pelastettu!
💛



perjantai 6. lokakuuta 2023

Tacopiirakka

 Latasin videon instagramiini herkullisesta tacopiirakasta, 
ja useiden reseptikyselyjen vuoksi
-ja itsellenikin muistiin-
laitan sen myös tänne. 
Hurjan hyvä ja helppo, ja
vaikka nautinkin sen iltapalaksi
 Daven kanssa keskiviikkona, 
toimii se myös varmasti loistavana viikonloppuherkkuna. 
Siis hyvää sellaista kaikille!
💛

-Valmis pohja suolaiseen piirakkaan pakastealtaasta
joka sulatetaan ja painellaan piirakkavuokaan.
Esipaistetaan n.10min jonka jälkeen päälle täytteet. 


Täyte: 

400g jauhelihaa
(Itsellä Mummulasta saatua oman metsän riistaa, 
hirven jauhelihaa)
1 sipuli
1 keltainen paprika
1 pss tacomausteseosta
1 tlk salsadippiä / medium
1/2 dl vettä
1 prk kermaviiliä
2 dl cheddar juustoraastetta

Ruskista jauheliha, lisää joukkoon hienonnettu sipuli ja paprika.
Lisää tacomauste ja salsadippi.
Huuhdo salsadippipurkki tilkalla vettä 
ja lisää seokseen. 
Anna hautua n.5min.

Levitä täyte esipaistetun pohjan päälle ja 
lusikoi päälle kermaviili sekä juustoraaste. 

Paista 225 asteessa n.25min. 

Tarjoillaan nachojen, tuoreen korianterin, avokadon
ja juustokastikkeen kera. 

Ja sitten vaan nautitaan illasta.