sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Viikonloppu Espoossa.

 Ei pidä olla huolissaan vaikka 
kuvasaldo jäi varsin pieneksi.
Viihdyimme, 
söimme ja
saunoimme.
Oli varsin mukavaa.
Yli viisi vuotta tunnettu 
ja juttu jatkuu. 
🖤










sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Mamma Mia!

 Viikonloppu Nooan kanssa.
Suuret suunnitelmat: Tällä kertaa ei ravintolaan vaan 
kaupan kautta ja
itsetehtyä briejuustokeittoa ja uunituoretta leipää.
Leffoina Mamma Mian ensimmäinen ja toinen. 
No, leffat katsottiin, 
keittokin tehtiin, mutta 
summa summarum:
ruoka tilattiin sitten woltista kuitenkin. 
Briejuustokeitto -
ei jatkoon. 
Naapureilta anteeksi että tuli
laulettua enemmän tai vähemmän nuotissa duettona
Abban biisit läpi
mutta kivaa oli. 




















keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Lumi-inferno

 Meren rannalla saaressa tuulet, tuiskut
ja koko luonto näyttävät voimansa enemmän kuin muualla. 
Tässä muutama räpsy ihan vaan tämän päivän kauppareissulta. 
Näihin voit kuvitella lisäksi myrskyn ja lumisateen jotka olivat viedä mennessään,
mutta onneksi oli kaivaa esiin jo vuosien takaa näille keleille tutut ja turvalliset lapikkaat. 
💙