sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

6kk ensikohtaamisesta

 Sen kunniaksi Eggs Benedict ja mimosa sänkyyn tarjoiltuna sekä muina herkkuina
 tankoparsaa, paahdettuja punajuuria tryffeliöljyllä & parmesaanilla,
 lohta muurikalla, napolilaista pitsaa puu-uunista seesamiöljyssä marinoidulla rucolalla.

(Vaikka täytyy myöntää, etteivät tarjoilut täällä juurikaan 
tästä koskaan ole muuttuneet vaikka olisi ihan tavallinen viikonloppu.)

💛























sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Pääsiäishommia

 ja pihahommia ja klapihommia ja 
valokuvaushommia ja ruokahommia ja sukulaishommia
 ja muita kivoja hommia Mummulassa.
💛


























sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Panohommia

 Ilman ollessa varsin lumimyrskyinen, 
päätimme pysyä sisätiloissa ja ryhtyä oluen panohommiin. 
Tällä kertaa pöhisemään pääsi passion hefe & passion sour.
Muutaman viikon kuluttua pääsemme maistelemaan. 
Onneksi Heikki oli tehnyt jo varastoon kaikenlaista, 
esim. aprikoosi hefeä, lime alea, mango neipaa, 
barley winea, sour ipaa, kerkkä saisonia, stouttia ja ja ja...
Ei lopu kesken, pärjäilemme juuri ja juuri. 










Panemisen lisäksi pelasimme myös Bogglea. 





lauantai 9. huhtikuuta 2022

Sushihommia

 Elämäni ensimmäistä kertaa itsetehtynä, Heikillä pari aikaisempaa kokemusta alla. 
Makeja graavilohella, surimilla, tonnikalalla, avokadolla,
 kurkulla, tuorejuustolla & seesaminsiemenillä.
Lisäksi tamagoa eli japanilaista munakasta.
Erinomaista!










Makkareitakin löytyy, mutta olemme päätyneet siirtämään vieraillessani patjat tuvan keskelle
 ja nukkumaan sen lattialla. 
Tuvan ollessa lähes pelkkää ikkunaa metsän keskellä tuntuu kuin olisi aina yötä retkellä
kaikilla mukavuuksilla.