Mitä kuuluu?

Jännä. Ja toisaalta ymmärrettävää: Heti julkaistuani jonkun tummempisävyisen jutun, saan ystäviltäni huolestuneita puheluita "Onko kaikki hyvin? " Oi ihanat, on mulla. Ei aina, mutta ylensä kyllä. Sillain ku kaikilla muillakin. Kai. Olen toki vuoden alusta tiedostaen koittanut ajatella valovoimaisemmin ja positiivisemmin, mutta jostain aina se harmaa ottaa takin liepeestä kiinni ja hetken siinä roikuttuaan saattaa muuttua jopa mustaksi möykyksi ja...Siitä se sitten siirtyy tänne. Jollakin tavalla. Mutta kun se on poissa, kirjoitettu ulos, ajatuksetkin muuttuvat taas kirkkaammiksi ja positiivisemmiksi.


Surun ja huolen linnut
lensivät yli pääsi,
sille et mahda mitään.
Mutta voit estää niitä
pesimästä hiuksiisi.

~Kiinalainen sananlasku~

Kuva sivulta Inspiration

 Vähän kadehtien luen joskus toisten blogeja, joissa kaikki puhtoista, sileää, aina aurinkoista ja kaunista. Totta toinen puoli. Ei niin kivaa ole kellään, ja jos toisin väittää, valehtelee. Toki ymmärrän, että tälläiset blogit "saavat enemmän" lukijoita, ylistystä ja positiivista palautetta, toisten murheista, suruista, harmaan sävyistä ei niin jakseta lukea. Ja ovathan ne tavallaan yhä tabuja, joista ei sovi puhua. Itsekin välttelen sujuvasti niitä pahimpia elämäni kareja, mutta välillä jotain pääsee pintaan ja olen antanut luvan itselleni olla myös melankolinen jos siltä on tuntunut. Kukin tavallaan.


Ilot halusit 
jakaa kanssani,
murheita, kipuja et.
Näin kohtasimme
kovin harvoin.

~Maaria Leinonen~

Blogeja sanotaan "elämänmakuisiksi", myös niitä  täydellisen siloisia blogeja. Elämää sekin, toki, mutta eikö elämänmakuun kuulu myös ne muut sävyt. Enemmän sävyjä, enemmän elämyksiä, enemmän kokemuksia, enemmän tunnetta, enemmän elämää. Minun blogini on usein omaan silmään arkinen, joskus nappaan ajatuksia runokansioiden välistä - itseni ulkopuolelta. Joskus runot ja lyriikat taas voisivat olla suoraan omasta suusta, ja sivuavat monilta osin omaa elämääni. Eri päivinä eri syy julkaista mitä julkaisen. Usein rakkaus on ruma sana ja kyllä se Ismo siinäkin on oikeassa, että kaipaus soi kauniimpana. Joskus ajatus lähtee yhdestä valokuvasta johon etsin sopivaa tekstiä, joskus tekstistä  mikä tahtomattaankin pyrkii ulos ja pulpahteleekin sitten sivuille miten sattuu. Silmät ummessa painan "Julkaise"-nappia. En palaa teksteihin enää uudelleen, sinne meni - siellä on - olkoon. Mutta helpotti. Se on pääasia ja monella tavoin terapeuttista.


-Anteeksi kun itkettää,
he sanovat usein.
-Miten niin anteeksi?
Itke kun voit.
Se todistaa että tässä kivikasvojen
kivipäiden - ja sydänten
maailmassa
joku sentään vielä ihminen
jonka kyyneleet elävät
Kivi ei itke,
kuollut ei kyynelöi,
vain ihminen itkee, elävä.
Itku -
sielun hengitystä.

~Maaria Leinonen~

Olisikin näin helppoa. Kuva sivulta Forget me not.

Totuus elämästäni, minusta, läheisistäni löytyy jostain sieltä kaikkien olevien ja tulevien tekstien ja kuvien välistä. Yhtenä päivänä joku saattaa raivostuttaa niin että näen punaista, toisena kaikki ihan ok ja kolmantena kaikki onkin taas tosi hyvin ja katselen kaikkea jopa vaaleanpunaisten lasien läpi ja aurinko paistaa niin että häikäisee. Sellaista se on. Elämä. Etenkin minun, jossa tunteet kulkevat vuoristoradalla jossa ei ole jarruja. Näillä mennään.


Äkkiä hän näki minut sellaisena
kuin olin.
Sitten hän lennätti katseensa
toisaalle
ja oli vieras koko sydämestään,
ja minä sanoin itselleni
että nyt minun täytyy kaikistahuolimatta
tulla toimeen
sen asian kanssa jota
minun täytyy nimittää
omaksi elämäkseni.

~Pentti Saaritsa~

Kuva sivulta Inspiration

Kuva sivulta Inspiration

Enimmäkseen olen saanut positiivista palautetta blogistani, mutta kuten odotettavissa oli, niin myös säröääniä mahtuu joukkoon. "Etkö sä ymmärrä että ihmiset nauraa sulle?" oli yhden tyypin kommentti.  Yhtä kaikki, kun omia ajatuksiaan tuo julki, sitä laittaa samalla itsensä likoon monella tavalla. Tämä oli tiedossa, toki. Jos jotakuta kovasti blogini huvittaa, niin hyvä hänelle että tuon elämäänsä sentään jotain iloa. :) Kertokoon se enemmän hänen elämästään kuin minun. Minä koen elämäni tällä tavalla, koe sinä omallasi. Ja kuten ensimmäisen blogijuttuni linkin saatteeksi kirjoitin, pitää se paikkansa edelleen: Jos olet kyllästynyt juttuihini, älä mene tuonne. Siellä lisää. :)

Kuva sivulta Inspiration.

Juttuni lähti taas rullailemaan omille poluilleen, mutta toivottavasti saitte kiinni jostakin. Pääpointti alussa taisi kuitenkin olla se, että salaa toivoisin olevani positiivisempi ja aurinkoisempi, joten seuraavassa jutussa lupaankin taas skarpata ja kirjoitaa 10 elämääni ilostuttavaa juttua perus arkipäivityksen, henkilökuvan tai runojen/lyriikan sijaan. (Sitä seuraava juttu saattaakin sitten taas olla jotain aivan muuta mutta..näillä mennään.)


Kuuntelen ihmetellen
ihmistä joka kertoo
mitä hänelle todella kuuluu
Avoimesti
Rehellisesti
Nöyrästi

Ei sano
että kiitos hyvää
tai eihän tässä erikoista
Melkein kadehdin
vaikka ei kuulukaan hyvää
kertojalle

Toisilta ylpeys sulkee suun
toisilta pelko

~Maaria Leinonen~



Loppuun yksi hyvän mielen biiseistäni: