Tavallisen kiva viikonloppu.

Perjantai. Saimme Nooan vihdoinkin kotiin. Varsinainen kyläluuta; ei lähtisi Mummulasta kotiin kulumallakaan. Toisaalta, mikäs siellä pojan ollessa: Mummu & Vaari taikovat hatusta mitä kivempia juttuja touhuttaviksi ja jaksavat viihdyttää poikaa paremmin kuin äiti & Co. konsanaan. :)  Perjantaina Mummu neuvottelujen jälkeen kuitenkin palautti Nooan, ja oli samalla lupautunut kokeilemaan elämänsä ekaa kertaa pleikkarin pelaamista. Mielenkiintoista katsottavaa...;)  Illan vietimme perus arkea: ruokaa, siivoilua ja minä pääsin mankeloimaan. Meillä kotona äiti aina mankeloi kaiken. Ajattelin hiljaa mielessäni sen olevan turhaa touhua, johon en koskaan lähtisi, mutta kappas! Näin se menee...

Upea UPOni. Olkoon yhteiselomme rypytön.

Yökkärissä leffailtaan.

Ja leffan jälkeen nukkumaan.

Illalla vuorossa perinteinen leffailta herkkuineen. Leffana tällä kertaa ranskalainen Luc Jacquetin Tyttö ja kettu. Film-o-holic.com sivulla se arvosteltiin näin:  Vuodenajat vaihtuvat suloisesti ja hengittävien maisemien syleilyssä tarjoillaan pieniä, ehkä urbaanin ihmisen elämässä jo unohdettujakin, luonnon ihmeitä. Sekä koulutettujen että villien metsän eläinten ja etäisesti Ronja Ryövärintytärtä muistuttavan tytön puuhastelut vievät sulavasti mukanaan. Poissa ovat teennäinen lapsinäytteleminen ja pakonomainen sentimentaalisuus, joita niin usein eläin- ja lapsielokuvissa näkee. Erittäin hyvä ratkaisu on myös, ettei elokuvassa näy ainuttakaan aikuista. On todella keskitytty tytön ja ketun suhteeseen, ja ajateltu elokuvan kohdejoukkoa, eli lapsia. Meidän mielestämme leffa oli satumaisen kaunis. Siinä, missä monissa nykyään lapsille suunnatuissa vastaavissa elokuvissa on heti lähdetty kikkailemaan tietokoneanimaatiolla, oli tämä sarjassaan jotain muuta. Totuus on selvästikin  tarua ihmeellisempää.

Tyttö ja kettu. Kuva lainattu sivulta telvis.fi

Lauantaina suuntasimme kohti Satakunnan museota. Suorastaan hävettää, ettei tullut käytyä ennen joulua tonttunäyttelyssä, sillä matkaa meiltä museoon ehkä 300m...Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Toki kävimme samalla katsomassa myös museon perusnäyttelyn Vesien sylistä Satakunnaksi, joka koostui Satakunnan ja Porin menneisyydestä ja nykyisyydestä. Nooalle parhaiten ensimmäisestä näyttelystä jäivät mieleen revontulet ja tontut soittamassa, toiseen ei enää mielenkiinto tahtonut riittää, muuta kuin erään huoneen ovella huudahti: Ihan niinkuin Mummula! Kyseessä oli Sahatyöläisen koti vuodelta 1895...:D

Tonttunäyttelystä. Kuva Satakunnan Museon sivuilta.

Museossa limpparilla.

Kotona välipalaksi teetä (Riinalta saadusta the Beatles- mukista) ja varrasleipää...

...sekä poikkeuksellisesti mansikoita, joita Mummu oli laittanut Nooan matkaan. Nam!

Museon jälkeen pyörähdimme puistossa laskemassa liukumäkeä, ja sitten kaupan kautta kotiin. Kaupasta mukaan tarttui ainekset pitsaan. Olemme havainneet valmispohjien toimittavan virkaansa hyvin, joten päädyimme niihin sekä täytteisiin tomaatti, sinihome - ja emmentaljuusto, persikka, kapris, jalopeno, smetana, soijarouhe/tonnikala, valkosipuli, sipuli, herkkusienet. Näistä väkersimme kaikki mieluisamme.

Apukokin vaativa homma.

Pitsa poikineen.

Herkuttelija.

Sunnuntaina meitä ilahdutti harvinainen ilmiö: Aurinko! Ylös, ulos ja pulkkamäkeen!

Suuntana Isomäki.

Täällä saa pulkkailla ilman ryysistä.

Än-Yy-Tee-NYT!

Ja taas mennään!

Sunnuntai alkoi olla paketissa väsyneiden mutta onnellisten pulkkalaisten suunnatessa kotia kohti...Viikonlopun musiikkina toimi moneen otteeseen Thursday. Ja aina kun levy soi, Nooa tokaisi: Miksei voitais kuunnella tätä sit torstaina vasta kun tän bändin nimi kerran on Torstai?