Yön pimeydessä...

Jotain jännää piti mökillä ollessa keksiä. Alunperin ajatuksissa oli monenlaisia projekteja musavideosta dokkariin, mutta mökin rento tunnelma vei mennessään, eikä ketään jaksanut alkaa toteuttamaan ideoita ajatuksesta pidemmälle.  Kynttilänvalossa lähdimme kuitenkin tutkimaan talon vinttiä & kellaria....Tunnelmaa ryyditti fakta, että edellisiä asukkaita oli kohdannut talossa kuolema...

Ovi vintille.

...jossa ei tietenkään ollut sähköjä.

Kellariin johti jyrkät rappuset. Tapettina toimi verenpunainen kuvio.

Kellarissa oli edellisten asukkaiden keskenjääneet projektit. Oli kuulemma tullut kiire muuttaa pois. Ikkunan yläpuolelle oli maalattu epämääräisiä hahmoja.

Kellarista löytyi myös vanha filmikamera, jossa filmi vielä paikallaan. Kuvat kehitykseen! Mitäköhän niistä paljastuu?

Vintille...

Kuka uskaltaa mennä ensin?

AaAaaaarrghhhh!

Kuvauksia, joiden aikana Kaisun kanssa kuulimme molemmat selittämättömän äänen jonka seurauksena pelotimme pojatkin kirkumisellamme. Tilanne kuitenkin rauhoittui, ja uskottelimme itsellemme kyseessä olleen vain tuuli joka ujelsi vanhan talon rakenteissa...Uskoimme kuvissa selviävän jotain yliluonnollista, mutta...Ei tässä kyllä mitään näy. Vai näkyykö?

Alakerrassa sähkövalon loisteessa oli huomattavasti leppoisampi tunnelma.

Aika kaivaa kuoharilasit esille!

Kilistelyä kihlaparille ja kivalle illalle!

Pienet valssit radion ikivihreiden tahtiin.

Fanipala.

Vauhdikkaampaa jammailua!

Vielä viimeiset muuvssit ja sitten nukkumaan...

Aamuaurinko herätteli meidät säteillään...Tässä yksi syy, miksi kaipaan aina joskus takaisin maalle. Luonnon heräämisen seuraaminen  on jotain aivan muuta kuin katuvalojen loiste asfaltin pinnassa.

Matti ei olisi jaksanut herätä...

Kanat olivat puolestaan olleet reippaita ja toteuttaneet toiveemme: 4 munaa aamupalaksi.

Anttiakin hieman vielä väsytti.

Kaisu löysi vanhan taulun, josta selvisi edellisen jutun epämääräisen kivikasan arvoitus:

...joka osottautui talon alkuperäisen asukkaan "yhden miehen monumentiksi".

Luonnollisesti tekijä oli ajatellut monumenttiin laitettavaksi vanhoja työkaluja tai täytetyn korpin! MITÄ IHMETTÄ???

Talon historian nyt tietäen (kuolema, outo monumentti pihassa, kellarin uumenet, vintin äänet...) yövyimme talossa kuitenkin ilman suurempia kauhukuvia ja viihdyimme niin hyvin, että ajattelimme palata taloon vielä uudelleen...Antti kuitenkin köytetään jalastaan sänkyyn, jottei lähtisi jälleen yöllisille selittämättömille retkilleen...Tai sitten varaudumme siihen, ja me muut kuvaamme häntä herättämättä ja selvitämme mitä oikeasti yön pimeydessä tapahtuu. Muuttuuko Antti ihmissudeksi? Istuuko vintillä tuijottaen tyhjyyteen? Kaivaako kuoppaa kellarissa vai samoileeko metsässä?

Tässä kappale, jota kuuntelimme mökillä ja joka voisi toimia myös mahdollisesti tulevan dokkarin musiikkina:

Vuoden takainen juttu täällä: http://keltainenvillasukka.blogspot.fi/2012/10/lyriikkaa.html

Menneisyys vs. nykyisyys: 

Runokansiot ovat kovassa käytössä edelleen. Lyriikat merkitsevät minulle edelleen paljon. Uusia timantteja on löytynyt vuoden varrella, hyvä niin.

 Enää en kirjoita blogin juttuja ensin paperille, vaan rohkeus kirjoittaa ja julkaista on kasvanut. 

Jutun lopussa "Lumi kutsui", vielä ei tuosta valkoisesta aineesta ole tietoakaan, sen sijaan Porin täyttää tiheä hernerokkasumu.