perjantai 11. heinäkuuta 2014

Tempehin salaisuus.


Helsingissä.
Aina silloin tällöin saamme kuningasidean mennä shoppailemaan Aasialaiseen ruokakauppaan monien tuntemattomien ruoka-aineiden äärelle ja poimia koriimme aineksia, joita emme ole ennen kokkailleet. Kotona sitten ihmettelemme mitä tulikaan ostettua ja mitä niistä voisikaan valmistaa. Tällä kertaa koriimme päätyi Masalle tuttua mutta itselle tuntematonta tempehiä. 
Wikipedia kertoo tuotteesta seuraavaa; 

"Tempe tai tempeh on fermentoitu ruoka, joka tehdään yleensä soijapavuista. Tempe on hyvin suosittua Indonesiassa ja muualla Kaakkois-Aasiassa sekä nykyisin myös länsimaissa etenkin vegaanien keskuudessa.
Tofun tapaan tempe tarjoaa mahdollisuuden parantaa soijapapujen sulamista elimistössä. Tempe eroaa kuitenkin tofusta ravintosisältönsä ja makunsa puolesta, sillä fermentointiprosessin ja kokonaisten papujen käytön vuoksi siinä on enemmän kuitua ja vitamiineja sekä jämäkämpi koostumus ja voimakkaampi maku."

MonkeyFood- blogista löysin seuraavan reseptin, jota olisin halunnut kokeilla,
mutta kokki kolmonen kaarsi takavasemmalta & totesi, ettei ko. tuote tarvitse muuta kuin
paloittelua "pihveiksi", pannulle öljyä, soijakastiketta, valkosipulipippuria & currya.
Tuumasta toimeen. Tässä ensin kuitenkin se toinen resepti itselle(kin) muistiin,
josko sitten ensi kerralla.



Tempehin salaisuus (3-4 hlölle)

  • 1 pkt tempehiä (lieneekö noin 400g aasialaiskauppojen valikoimista poimittuna)
  • sipuli
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 1 prk kokonaisia tomaatteja
  • 1 prk kidneypapuja
  • 1-2 paprikaa
  • (toisen paprikan tilalle esim. kesäkurpitsaa tms. jos maistuu)
  • 1-2 tuoretta chiliä
  • 1 rkl jeeraa eli juustokuminaa
  • reilu 1 dl tuoretta korianteria
  • suolaa, sokeria, öljyä
  • (päälle itse idätettyjä mung-pavun ituja)
Kuutioi paprika(t) ja kesäkurpitsa pieneksi, samoin sipuli, valkosipuli ja chilit. Pilko myös tempeh siten, että viipaloit sen aivan ohuiksi levyiksi, ne edelleen ohuiksi suikaleiksi ja suikaleet paloiksi, tuloksena siis tempeh-”jauhelihaa”. Kuumenna öljyä suuressa paistinpannussa tai kasarissa ja paistele vihanneksia, sipuleita, chiliä ja tempehiä jonkin aikaa. Lisää jeera ja suola sekä tomaatit, kidneypavut ja silppua tuore korianteri joukkoon. Maista ja lisää sopivasti sokeria pyöristämään makua, itse laitoin ehkä ruokalusikallisen (?). Anna keitoksen haudutella ainakin puolisen tuntia, mieluummin pidempäänkin. Maista vielä, lisää suolaa tai sokeria jos tarvis ja annostele lautasille. Anna hieman jäähtyä ennen kimppuun käymistä ja sitten anna palaa!


Ja sitten oman annoksen pariin.
Tässä kuvamatskua:

Tempehin paloittelu.


Yrtti & valkosipuli suola.

Soijakastike.

Curry.

 Valmiiden pihvien päällä toimii hyvin mm. tämä sinappi:

Kylkeen salaattia, jossa kurkkua, tomskua, porkkanaa, punasipulia & fetaa.

Nopalle kaupasta tuliaisiksi keksejä.

Meille jälkkäriksi onnenkeksit. Tässä niiden ennustukset...

Tempeh osottautui varsin maukkaaksi ruuaksi, 
joskaan se ei mielestäni kiilaa toffelin ohi, 
mutta vaihtelu virkistää. :)


Muut kokkailuni löydät tämän linkin takaa: 












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti