sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Ote lipsuu.



En ole huolissani, mutta pistänyt merkille etten ole enää jaksanut kantaa mukanani kameraa niin paljon kuin ennen. 
Viime viikollakin meni monta hyvää, kaunista, ikuistettavaa kuvaa ihan tietoisesti ohi.
Esimerkkinä Siinan kanssa auringon palvonta Hesperianpuistossa, aamulenkkien maisemat Hietsussa (Joutsenia & Afgaaninvinttikoiria!), Masan kanssa herkuttelut Mestaritallilla (Ehkä maailman isoimmat jätskit!) & (no, tähän hetkeen en olisi kameraa kehdannut kaivaakaan, mutta mainittakoot sekin ---koska sen päivän kohokohta) M.A Nummisen kanssa suklaan shoppailut lähikaupassa.(On se vaan niin IHANA!)

Kenties pitäisi tarttua tuumasta toimeen ja hommata se kunnollinen, nykyaikainen kännykkä, jossa myös kamera, tai ihan vaan pokkari tai tai tai... Saijalta jo hänelle aikoinaan rikkinäiseksi todettu, vanha & raihnainen kännykkä kyllä toimii vielä jotenkuten ja ainakin silloin kun sille itselle sopii, mutta kuvia sillä ei voi tunnistettavasti ottaa. Lisäksi voisin uudella kännykkäkameralla alkaa toteuttaa minulle ehdotettua instagramia. Hmm.
Mene, tiedä ja näe koska saan aikaiseksi hankkia uutta
mutta olisihan se oikein jee & jees.
Kassotaan.
Tässä kuvia menneestä viikostani, ei omia, mutta vastaavia joita olisin voinut ottaa jos...


Tässä nykyinen puhelimeni. Uutta pitäisi hommata.

Tässä me Siinan kanssa otetaan aurinkoa Hesperianpuistossa.
Joutsenia aamulenkillä Hietsussa.
Samaan aikaan lenkillä usein kaksi Afgaanin vinttikoiraa., hauskan näköisiä haukkusia.
Yhtenä päivänä kävimme Matin kanssa jätskillä, ja saimme ehkä isoimmat tötteröt ikinä!
M.A Nummisen kanssa lähikaupassa shoppailemassa.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti