Näytetään tekstit, joissa on tunniste Thai. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Thai. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. heinäkuuta 2015

En päivääkään vaihtaisi pois



Nimpparilahjaksi sunnuntaina
 pääsin kauan odotetuille treffeille Rautavaaran Tapsan kanssa
ja syömään lemppari ruokapaikkaani PhadThaihin.






Reissumies – Tapio Rautavaaran tarina

7.3.2015–25.10.2015
Tapio Rautavaara oli paitsi koko kansan tuntema reissumies ja rakastettu kestotähti, myös kansainvälisissä arvokisoissa menestynyt urheilija. 100-vuotisjuhlanäyttelyssä tutustutaan Rautavaaraan niin urheilijana, laulajana kuin näyttelijänäkin. Näyttelyä elävöittävät valokuvat ja esineet. Esillä ovat muun muassa keihäänheiton olympiakultamitali Lontoon olympialaisista 1948, Tundra-Taunon rooliasu elokuvasta Villi Pohjola sekä Rautavaaran olkihattu ja kitara. Näyttelyn elokuvateatterissa on mahdollista nähdä otteita Tapio Rautavaaran elokuvista, ja musiikkiosastolla voi kuunnella ja laulaa hänen rakastetuimpia kappaleitaan.
Huom. Näyttelyaikaa on jatkettu 25.10.2015 saakka!













Urheilumuseon vakkarinäyttelyssä oli kaikenlaista, mm. Paavo Nurmen kullattu piikkari....

...ja videokuvaa vanhoista urheilusuorituksista.

Punainen curry ananaksella ja tofulla. Kevyesti tulinen. Kestosuosikkini!


Lisäksi lahjaksi lukuisia viestejä. Tässä yksi parhaista.
Iltaa viettämään ja lahjaa vastaanottamaan menen
enemmän kuin mielissäni. :) 





Vuosi sitten vietin nimpparipäivää Nooan kanssa Yyterissä:

http://keltainenvillasukka.blogspot.fi/2014/07/maailman-sopoin-poika-rakentaa-majaa.html



Ja vuonna 2013 Matin & Japan kanssa Tallinnassa:


 http://keltainenvillasukka.blogspot.fi/2013/08/nimpparilahja-osa-1.html


http://keltainenvillasukka.blogspot.fi/2013/08/nimpparilahja-osa-2.html











sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Tänään on hyvä päivä.



Lauantaina,
vastoin säätiedotusten ennustuksia,
aurinko armas helli meitä
Otimme siitä kaiken irti. 

Parvekkeella aamukahvit, 
ja nenä kohti aurinkoa!




Porkkana olisi päässyt tutustumaan ensimmäistä kertaa parvekkeelle,
mutta rohkeus ei vielä tällä kertaa riittänyt.





 Porkkanan aamulukemista. 






Meidän aamulukemista. 








 Kevätpörriäinen bongattu!




 Fillarit pääsivät pilttuustaan ajoon!




 Kokka kohti kirjastoa!






Tänään päällä Kiss-paita. 
Farkut jotka aina.
Ja villasukat, jotka myöskin 90% viikosta jalassa. 



Kukat kukkivat jo monessa paikkassa. 
Kesä on jo nurkan takana.



 Mannerheimintiellä kiersimme pari kirppistä, 





...jonka jälkeen suosikkipaikkaamme,
PhadThaihin syömään.




 Kirppislöytömme: 
Matti löysi teepparin...




 ...itse saapikkaat. 
Just hyvän vihreät. 




 Kotona jälkkärikahvit sekä
jalkapalloa. 




 Matti seurasi matsia tiiviimmin, 
Porkkana lempipuuhassaan:
kuopsuttamista ja nakertamista. 




 Illan lopuksi
aina yhtä tervetullut saunavuoro!
Saunajuomana liian makeaksi havaittu mansikka-sitruunasiideri, 




 Poppimankassa soi Iskelmä.




Matin saunajuomana India pale ale. Oli hyvä, kertoi hän.
Itse en noin tummista olusista niin välitä.



Saunatossuinani Matin mummun vanhat popot. 



Lauantai oli hyvä päivä. 
Sunnuntaina satoi. 



Kohta Nooaa vastaan bussiasemalle
 ja ryhmärämä viikonlopun jäljiltä levänneinä koossa taas. 
Siitä se arki jälleen pyörähtää käyntiin, 
Vappua odotellessa...










keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Sielun ja ruumiin ruokaa.


Palatkaamme viime viikonloppuun. 
Tiivistettynä sielun ja ruumiin ruokaa hyvässä balanssissa. 


Koulussa oli tänäkin, kuten lähes jokaisena viikonloppuna eurytmiaa.
Ai mitä eurytmiaa?
Ennen töitäni Steinerpäiväkodissa & Steinerkoulussa en tiennyt Snellussa nykyisin opiskelemistani aineista paljoa minäkään, edelleen vahvasti opin tiellä, mutta tiivistettynä mm. eurytmiasta tässä wikipediasta lainatussa otteessa: 


Eurytmia on Rudolf Steinerin kehittämä rytmisen liikunnan taidemuoto.
Eurytmiassa tarkastellaan äänteitä ja säveliä ja ilmaistaan niitä liikkeen muodossa. Jokaiselle äänteelle ja sävelelle, intervallille ym. on oma liikkeensä eli muotonsa. Eurytmiaa tehdään joko puheeseen, esimerkiksi runonlausuntaan tai soitinmusiikkiin. Koreografiat voivat olla erittäin monimutkaisia ja liikeratoja soolona tai monen henkilön ryhmässä.
Taiteellisessa eurytmiassa voidaan toteuttaa muun muassa kokonaisia sinfonioita eurytmisesti liikkuen. Esityksissä värikkäät puvut täydentävät liikkeen ilmaisuvoimaa.
Steinerpedagogiikkaa opettavan Snellman-korkeakoulun Irmeli Salomaa kirjoittaa: "Eurytmian opiskelija tekee monta hämmästyttävää löytöä sekä kehostaan että erityisesti sielustaan. Taiteellisten harjoitusten avulla hän löytää itsestään uinuvia sielunpuolia, joita ei aavistanut olevan olemassakaan."

YouTubesta löysin hienon pätkän jossa tehty eurytmiasta flahmob & performanssi. 
Sen löydät täältä:



Lisäksi olemme syventyneet koulussa Steinerin Henkisen tiedon tiehen, kuten tänäkin viikonloppuna jonka sisältö tiivistettynä puolestaan tässä: 


Henkisen tiedon tie on sekä Rudolf Steinerin tuotannossa että maailman henkisessä kirjallisuudessa erityinen teos: se kuvaa tietä, jota kulkiessaan ihminen voi itse tiedostaa henkistä todellisuutta, säilyttäen kuitenkin vapautensa ja yksilöllisyytensä. Henkisen tiedon tie sisältää ohjeita moraaliseen kehitykseen, sisäiseen rauhaan, ajattelun ja tunteen kehittämiseen, ennakkoluulottomuuteen ja arvostukseen maailmaa kohtaan, mutta myös harjoituksia selvänäköisyyden ja initiaation saavuttamiseen, t'akrojen aktivoimiseen ja alemman ja korkeamman minän kohtaamiseen tasapainoisella tavalla. Kirjassa kuvattu on ajankohtaista jokaiselle, joka etsii täydempää suhdetta oman elämänsä todellisuuteen.


Perjantaina ja lauantaina saimme puolestaan nauttia psykologi Tony Dunderfeltin luennosta humanistisesta psykologiasta ja ihmisten erilaisista temperamenteista, mikä sinun tempperamenttisi on ( itse olen selkeästi keltainen, mikä onkin hauskaa sattumaa ((vai onko)) blogini nimen kanssa), voit käydä testaamassa täällä: 


Lopuksi jatkoimme huppunuken tekemistä.
Kotiläksyksi tuli myös vuolla itse omat kudontapuikot puusta,
josko tällä viikolla vielä saisin tehtyä.
Viimeistään syyslomalla.




Koulun jälkeen treffasimme Matin kanssa Anttia & Kaisua hyvän ruuan merkeissä
tämän hetken lemppariraflassamme PhadThaissa. 




Jälkkärit Laiskiksessa. 





Sunnuntaina pitsaa ja salaattia sekä kävimme päiväkävelyllä merenrannalla. 




Jälkkäriksi irtonamuja. 
Ilma oli sumuinen, raikas ja kaunis.


Värien ilottelua vielä hetken ennen kuin koittaa talvi ja jää.

Matkalla etelään. Tästä jengistä yksi linnuista muuttikin mielensä, teki uukkarin ja palasi yksin toiseen suuntaan, Mitä lieni mielessään. 



Ei hassumpi viikonloppu tämäkään.

❤ ❤ ❤ 





Aikaisempia koulu- ja työjuttuja löydät näistä linkeista:


http://keltainenvillasukka.blogspot.fi/2014/09/minne-tuuli-vaeltaa-helsinkiin.html

http://keltainenvillasukka.blogspot.fi/2014/09/palloilua-pallomekossa.html

http://keltainenvillasukka.blogspot.fi/2014/09/naps.html

http://keltainenvillasukka.blogspot.fi/2014/09/viiden-tunnin-koulumatka.html

http://keltainenvillasukka.blogspot.fi/2014/09/jattitoukkia-kurpitsoja.html





Ja Kaisun & Antin kanssa hengailusta löydät juttuja mm.täältä:


http://keltainenvillasukka.blogspot.fi/2014/06/hyvinkaa-long-time-no-see.html

http://keltainenvillasukka.blogspot.fi/2014/06/pahassa-paikassa.html

http://keltainenvillasukka.blogspot.fi/2014/03/ei-itketa-lauantaina.html

http://keltainenvillasukka.blogspot.fi/2013/10/yon-pimeydessa.html

http://keltainenvillasukka.blogspot.fi/2014/01/mutta-kuka-liikutti-lasia.html