torstai 23. lokakuuta 2025

Ihmiskoe. Osa 1.

Viime jutusta aikaa,
ja sille on syynsä jotka avaan tarkemmin myöhemmin,
mutta tänään tälläista:

Täten ilmoitan aloittavani ketoilun. 
Koska liikkuminen on ollut hankalaa, mutta herkuttelu ei,
on kiloja kertynyt enemmän kuin tahtoisin,
vaikka painoindeksi sanoo että normaalin rajoissa mennään.
Ystävälliset hameet ja sukkahousut ovat antaneet hyväksyvästi armoa,
mutta kaapissa kyräilevät ihanat bändipaidat ja farkut
vaativat päästä jo myös ulkoilemaan. 
Ymmärrän tämän. 
Ensi kesänä viimeistään.
Malttia aarteeni, malttia. 
Sitä kohti olen jo menossa. 
Päivä 1. 
Kiloja 62kg. 
Tavoite 52kg. 

Saattaa helpottaa myös nivelkipujani joille ei ole löydetty syytä,
joten plussaa etenkin jos näin. 
Siitä koko ajatus oikeastaan lähti ja muhi, 
kunnes!

Ihmiskoe. Päivä 1. 
Katsotaan mitä tapahtuu. 
Kohti kesää!
💛


Ja hei!
Näin tuli rikottua blogihiljaisuus, 
jota myös terapeuttini on tsempannut rikkomaan. 
Ehkä tämä tästä. 
Kyllä tämä tästä.

Kuva Yyteristä ikuisuus sitten. (Lasketaanko 10 vuotta ikuisuudeksi?)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti