tiistai 10. helmikuuta 2015

Pienen pieni vauva & Lumipallo.



Laura & Anni saivat vauvan!
Voi juku!
Synttäripäiväksi tuli sama kuin Nooan, 
 joten tämä merkkipäivä ainakin helppo muistaa. 
Viikonloppuna pääsin ensimmäistä kertaa tekemään tuttavuutta uuden tulokkaan kanssa.
Luulin töissä olevani pienen pienien vavvojen parissa, mutta 2kk ikäisen pienen nyytin nähdessäni pelkäsin hänen menevän rikki ja eihän tämä pieni neiti edes kannatellut päätään! Apua!
Pian paketti kuitenkin nukahti syliini,
että kai hänellä oli siinä kuitenkin ihan hyvä olla. 
Vaaville viemisiksi Nooa taiteili bodyn
johon piirsi Lauran & Annin pupun, Lumipallon aka. Lumpparin, kuvan. 


Ensin suunnitelma paperille...



Tabula rasa.

Valmis!

Aika pähee!



 Lopuksi varastin Lauran sivuilta kuvan oikeasta Lumipallosta,
jotta näette yhdennäköisyyden. 



Kuva: Laura

 Täytyy tunnustaa, että meilläkin alkaa olla kova pupukuume. 
Noppa haaveillut omasta jänöstä jo monta vuotta
(ja itsellänikin aina ollut joku karvainen nuuskunenä kotona jota rapsuttaa...)
Vihdoinkin elämän alkaessa asettua, saattaisi se ehkäkenties olla mahdollista...
Katsotaan...Fiilistelään ajatusta
ja sitten tehdään päätöksiä.















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti