torstai 6. joulukuuta 2012

Pyhä Kolminaisuus, eli Maija, Pasi & Minä.

Mistä tunnen nämä ihanat ihmiset? Maijan kanssa olemme kotoisin samalta paikkakunnalta, Kokemäeltä, ja olemme aina kutakuinkin tietäneet toisemme, pieni kaupunki, pienet piirit. Vuonna 2004 aloimme käydä samoissa hippaloissa, joissa totesimme toisemme kivoiksi, mutta se tie ei vienyt ystävyyttämme pidemmälle. Kuten olen ennenkin maininnut, muuttaessani Poriin 2010 en tuntenut täältä hyvin juuri ketään, joten kun törmäsimme Maijan kanssa Montussa monien vuosien jälkeen myöhemmin, tuntui luontevalta lyöttäytyä yksiin. Elämä oli myös kuljettanut Maijan Poriin, sovimme uudet treffit. Siitä se sitten lähti. Säännöllisen epäsäännöllisesti treffasimme kirppistelyn ja kaffettelun parissa. Saattoi siinä muutama olutkin tulla juotua. ;) Huomasimme omaavamme paljon samoja arvoja, ja käyneemme läpi paljon samoja juttuja elämässä. Diggailemme musiikista, keikoista. elokuvista. Näin alkoi hieno ystävyytemme, never ending story, i hope. :)

Pasi & Maija Porin Jazzeilla -2012

Pasista olin ollut tietoinen vuodesta 2000, vaikken ollut koskaan koko miestä henkilökohtaisesti tavannutkaan. Silloinen poikaystäväni tutustutti minut mm. bändiin nimeltä MagyarPosse ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Magyar_Posse ) , jossa Pasi soitti ja lauloi. Upea bändi, joka sittemmin on ikävä kyllä hajonnut.



Pasilla on aina monta rautaa tulessa, ja yksi muista bändeistä joissa hän vaikuttaa on Eleanoora Rosenholm (http://fi.wikipedia.org/wiki/Eleanoora_Rosenholm ) .


 Tuttu mies siis musiikin puolelta, mutta tarkemmin pääsin tutustumaan häneen Maijan kautta. Maija ja Pasi olivat tutustuneet jo aiemmin, mutta muutama vuosi sitten Irkussa kokoonnuimme ensimmäistä, muttei suinkaan viimeistä kertaa. Sattumien summana päädyimme Bar Kinoon JätkäJätkien keikalle ja tanssimme itsemme pyörryksiin. Keikka osui ja upposi, ja tunnelma loistava. Istuessamme keikan jälkimainingeissa tuoppien ääressä, huomasimme jollemme nyt täydentävämme toistemme lauseita, mutta melkein. Oli helppo olla ja puhua, kaikilla omat mielipiteensä, antaen samalla muille tilaa. Yhdessäolomme soljui mukavasti. Kippistelimme hyvällä fiilikselle, ja totesimme olevamme "Pyhä Kolminaisuus". Tästä on jäänyt meille slogan, jota käytämme yhä pienestä, symppiksestä porukastamme.

Meitä yhdistää rakkaus musiikkiin. Tässä olemme Asan keikalla kesällä -2012

Pyhä Kolminaisuus Kesällä kerran yön pikkutunteina -2012

 Mikä yhdistää meitä hyvän hippalointiporukan lisäksi? Puhuimme tästä itse asiassa juuri eilen Pasin kanssa, ja tulimme siihen tulokseen, että täydennämme toisiamme sopivasti. Arvostelematta. Kritisoimatta. Täysin hyväksyen. Ja kuitenkin jokaisella on oma näkökulmansa ja -kantansa asioista. Arvostamme toisiamme. Meillä ei ole mitään negatiivisia kokemuksia toisistamme, kohtaamme aina hyvällä, positiivisuudella ja täydellä luottamuksella.Vaikka, ja ehkä juuri siksi että olemme kolme täysin eri elämäntilanteissa olevaa ihmistä, annamme toisillemme voimaa. Pasi on sinkkumies joka puuhastelee musiikin parissa ja kokkaa. Maija on kolmen lapsen äiti, onnellisesti naimisissa. Minä olen onnellisesti eronnut, Porissa uutta elämää aloitteleva. Niin kaukana toisistamme, mutta silti niin lähellä. :)

Maijan kanssa kippistelyä Talvella -2011 Porissa.Kuvan ottanut Joni.

Diggailemme Maijan kanssa samanlaisista vaatteista(kin).
Me kaks. Kuvan ottanut Pauliina.
Me kolme. Kaikki koossa. :) Talvi -2011

Pasi sanoo meitä pelastaviksi enkeleiksi. Jos joku käy hankalaksi, me Maijan kanssa jeesaamme. =)



Eilen Pyhä Kolminaisuus kokoontui taas pitkästä aikaa. Oli kiva istua rauhassa, kuunnella musiikkia ja puhua. Maijan ja Pasin musiikkituntemus ylittää reippahasti omani, joten nautin, nautin ja nautin kuunnella ja kuulla heidän ajatuksiaan musiikista. Siinä missä arvostan Pasin musikaalisuutta, arvostan Maijassa hänen kykyään nähdä maailma. Itse koen olevani etuoikeutettu saadessani viettää aikaa näin ihanien ihmisten kanssa. <3

Pyhät Viikkarin kyläjuhlilla Kesä -2012. Lavalla Pasi, minä & Maija fiilistelemässä.

Pasin uusin bändi SaijaaSaijaa Saikulla Kesällä -2012
Taidetta Saikun vessan ovesta. :)

Täällä voit käydä katsomassa SaijaaSaijaan videon: http://vimeo.com/48594625

Alkuillan jälkeen siirryimme Irkun kautta Monttuun katsomaaan BingoWingsiä. Kameraa ei ollut tällä kertaa matkassa (unohtui!), joten kuvasaldo jää vain yhteen jatkoilta napattuun otokseen. Kiva ilta kaiken kaikkiaan. Tuli paranneltua maailmaa, ja suunniteltua siinä samalla SaijaaSaijaan uusi musiikkivideokin...;) Kiitos Pyhät! Kiitos Pauliina, Sanna, Juuso, Erik & Jussi. 05.00 oli hyvä käydä nukkumaan. <3

Juustot ja punaviini maistuivat.

Loppuun vielä biisi, jonka vuoksi heitettiin jatkoilla matot syrjään, ja jonka tahdissa muutamat meistä ylsivät tanssiliikkeissään uskomattomiin sfääreihin. ;)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti