sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Kanttarelleja & omppuja


 Syksyisin näitä herkkuja, poikkeuksellisesti tällä kertaa ihan kaupasta
sillä saarellani asuu 25 000 muutakin innokasta poimijaa.
Ensi viikolla pääsen taas Mummulan metsiin tekemään löytöjä,
mutta sitä odotellessa nämä ihanuudet päätyivät parempiin suihin
vuosien varrella tutuksi tulleessa keittiössä Espoossa.
🧡

Kanttarellipasta

1 paketti tuorepastaa
0,5 l kanttarelleja
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 rkl voita
2 rkl öljyä
1 dl valkoviiniä
2 dl kuohukermaa
1 tl oreganoa
1 tl suolaa
1 rkl sitruunamehua

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Laita syrjään. 
Leikkaa sipuli ja valkosipulit pieniksi kuutioiksi.
 Kuumenna voi-öljy seos paistinpannulla ja lisää sipulit pannulle. 
Kuullota sipuleita kunnes ne ovat pehmeitä. 
Revi puhdistetut kanttarellit pienemmiksi ja lisää pannulle.
Anna paistua kunnes neste on haihtunut. 
Kaada pannulle valkoviini ja kiehauta muutama minuutti.
Sekoita joukkoon kuohukerma.
Mausta ripauksella oreganoa ja suolaa.
Lisää joukkoon sitruunamehu.
Sekoita kastike pastan kera. 




Omenapiirakka

Pohjana käytimme valmista kauramurotaikinaa.

Täyte:
4-5 hapanta omenaa
200g turkkilaista jogurttia
2 kananmunaa
3/4 dl sokeria
2 tl vaniliinisokeria

Muruseos:
50 g voita
3/4 dl kaurahiutaleita
1/2 dl sokeria
1 tl kanelia

Sulata taikina ohjeen mukaan ja taputtele voideltuun vuokaan (halkaisija 26cm).
Lohko omenat ja levitä pohjan päälle. 
Sekoita keskenään jogurtti, munat, sokeri ja vaniliinisokeri.
 Valmista muruseos nyppimällä kaikki ainekset sekaisin.
Lusikoi jogurttiseos omenoiden päälle. Ripottele pinnalle muruseos. 
Paista 200 asteessa alimmalla tasolla n.35 min. 
Tarjoa vaniljakastikkeen kanssa. 







Oi nam!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti