180 000

Aina syksyisin alkaa itsetutkiskeluni.

Sitä huomaa pyörittelevänsä erilaisia ajatuksia tulevasta lenkkipolulla jolkotellessaan sekä

pohtivansa enemmän syntyjä syviä iltaisin soffannurkassa.
Kynttilöitä. Runoja. Punaviiniä. Villasukkia. 

Etenkin nyt viran saatuani, lueskelevansa kahvitunnilla sanomalehdistä koulupaikoista.

Ensin vähän kuin vahingossa, sivusilmällä. 

Salaa itseltäänkin. 

Eikö tässä ole hyvä ihan näin?
Voisiko näin jatkaa aina?

Kunnes ajatus muhii. 

Jotain muutakin pitää tehdä.
Saada.
 Saavuttaa.

Eteenpäin, 

mutta töiden ohessa toki.

Vähän silleen lisäksi jotain vaan
: suolaksi, pippuriksi, sokeriksi.
Iltaisin. Joskus viikonloppuisin.
Mutta mitä?

Opinnot Snellussa olivat antoisia, mutta
joka viikonloppuinen lukujärjestys oli liian raskasta,
vaikka paljon kahtena vuotena antoivatkin.
Ehkä vielä joskus lisää ammennusta sieltä.

Aikansa idettyään uudet unelmat saavat kotona

 klikkailemaan koneella linkkejä eteenpäin, kunnes...

Lähdenkö tähän mukaan? 

Olisiko se mahdollista?

Puheluiden ja sähköpostien jälkeen

alkaa olla varmaa:

Kyllä,
 se on mahdollista! 

Yhdelle aikaisemmalleni koulutuksellenikin,

Esinesuunnittelun ja -valmistuksen artesaanille

tämä olisi oivaa jatkoa. 

Tähän tahdon lähteä mukaan.
Vuoden projekti.
Pala unelmaa. 

Ja kunnes aika on kypsä, 

sitä klikkaa viimein Lähetä -nappia 

hakemukselle opiskelemaan uutta, jännää ja kiehtovaa.

Sitten odoteltiin...

Kunnes postilaatikosta kolahti tänään tieto:

Ps. 180 000 klikkausta blogissa täynnä!
Mahtavaa!
Pysykäähän matkassa mukana,
uusia tuulia luvassa.