keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Voi luoja miten dramatisoit!




Niinhän siinä sitten kävi:
kivan viikonlopun päätteeksi 
Kokki Kolmonen sai flunssan, 
ja pakotti meidät jäämään kotolaisiksi pidempään.
Ulkona tuiskusi ja tuiversi. 
Potilas niisti ja nukkui.
Allekirjoittaneella aikaa lukea läpi kirppislöytöjä
(Deborah Spungen: Nancy,
Walt Whitman: Leaves of Grass,
 Benjamin Hoff: Nalle Puh ja Tao,
 Tommy Tabermann: Oodeja kahdelle iholle &
Anne Helttunen & Annemari Saure: Maailma on teonsana)
 ja naputtaa viimeisimmästä muutamat parhaimmat sanat ylös. 
Taustalla musiikkina toimi tänään Damon Albarn.



Kuvina taas syystä tai toisesta
koneelle tallentuneet kuvat.






Jotta säilyisi jokin järjestys

Lastenkutsuilla määrää äiti.
Sirkuksessa isä.

Molemmista lähdetään
posliinispanieli säpäleinä. 

Koira vieraantui minusta
heti kun opetin sen puhumaan.

Mitä kuvittelit tähdeksi
olikin stereoiden vihreä valo,
mitä kuvittelit ajatuksiksi
olikin Pekka Sauri
mitä kuvittelit uneksi
olikin puhelimen viilto.

Kun näyttämö on ryöstetty,
kuljette lävitseni esteettä,
kun näyttämö on ryöstetty.

 Minulla ei ole nimeä,
minä en merkitse mitään,
minulla ei ole mitään sanottavaa,
minä merkitsen kaikki pensaat.

Olen harjoitellut katoamistemppua.
Se vaatii määräämättömästi puhetta,
määräämättömästi alastomuutta.

Duracell kestää, ja kestää, ja kestää
mutta minne se menee?

Kuka pienensi aikani?
kuka kauko-ohjasi nautintoni?
kuka tiivisti mehuni?

Väkijoukko muistuttaa minua.
Uneksin olevani minä.

Näen vain kuvan katukivetyksestä
ja tunnistan oman kaupunkini.

Haluaisin tutustua kudoksiini
mutta kotoisampi kuin tämä kaupunki,
jonka jälkeen maaseutu röhnöttää turhana
filminä auton ikkunaruudussa. 

spektaakkelin ja salaisuuden välillä
ei ole mitään.

Kun olin lapsi, suunnittelin puhumatonta päivää.
Silloin vain tanssisin heinikossa.

Mutta ei koskaan sopinut. Piti leikkiä, riidellä, huutaa ja 
vaihtaa barbeja ja soittaa Miisalle. 

Nyt on jo myöhä. 

Vähintään itselleen pitää puhua. 
Jotta säilyisi joku järjestys. 

Olisi järjetöntä vaatia, 
että kaikki kertoisivat oman totuutensa. 
Jokin järjestys pitää olla. 

Kaikki kasvot ovat samannäköisiä. Oli myös aika
jolloin katsoja punastui. 

Valtavia rakennuksia ihmiset
tulevat katsomaan kaukaa, lentokoneella. 
Pienoismalleja ei kukaan. 

Aavikko on kutistunut hiekansiruksi. 
Olen löytyänyt unettomuuden molekyylin. 

Jotta säilyisi jokin järjestys. 



~Riina Katajavuori~




Tuu takaisin

On niin pimee ja synkkä kun yö joka ainoa aamu, 
ja mä duuniskin kuljen kuin entisen itseni haamu.
Mä käyn kaljoilla, mä pelaan bingoo, yritän kestää,
mut mikään ei voi mun epätoivooni estää. 
Sen pahempaa mulle ei kyllä tapahtuu vois
kun tää että sä, että sä olet lähtenyt pois. 
Tuu takaisin,
tuu ny takaisin,
älä välitä menneistä,
mä alan alusta kaiken,
kunhan sä vaan tuut takaisin. 

No joo, tuli tehtyy kyl harharetkeekin monta,
mut mulle se aika olikin niin onnetonta!
Kato, Tipu, ja Ellu ja Kisu ja Lilli ja Maikki,
nehän oli vaan pelkkää pintakuvioo kaikki.
Kai sä käsität että sä olet ainoo vaan?
Mä en nykyisin jaksa naista ees kattookaan. 
Tuu takaisin. 

Mä myönnän, joo, että joskus mä ratkesin juomaan.
Mut täytyyhän toisen siin oppii anteeks suomaan!
Eino Leinokin sanoo, että paha ei oo ihminen,
vaan toinen heikompi toista. Sä tiedät sen.
Mähän olen vaan tällänen kumma mänttipää
ja sä olet ainesta paljon herkempää.
Tuu takaisin. 

Sit se kerta, niin, kun mä taukki pistin sua kuonoon...
Mut eihän se vielä kai todista miehestä huonoo?
Mies hiiltyy niin äkkiä, jotenkin sokaistuu,
kun on takana armeija-aika ja kaikki se muu. 
Mä oon mennyttä pian jollet sä saavu mua estään.
Se on silloin sun syytäs, ja sitä et tuu kestään!
Tuu siis takaisin,
kuiteskin takaisin. 


~Marja-Leena Mikkola~




Sydämessäni välkkyy 
rakkauden neonvalo, se läpättää epätoivoisesti. 
ale
ale
ale
ota minut
hinnalla millä hyvänsä. 

~Jyrki Kiiskinen~




Tänään

 Luvaton liekki
syttyi sävelistä
ja kielsi sanat
ennen syntymistä.

En jaksa
toisten kylkeen kipunoida.
Jos tähän jään,
niin saanko tässä soida?

~Mirkka Rekola~




Kun ennaltatietäminen vie sinusta terän,
kun huone joka tuoksui ruusuille ja auringolle on enää
kirjan muotoinen hauta,
kun runous on pala lihaa teurastajan tai herkuttelijan haarukassa,
kun sinua syytetään, vaikka tapahtumien kulkua et edes tiedä,

kun pelkäät haudattuja ja ylösnousseita pelkoja,
kun vapiset peiliä, joka kello nolla, täsmälleen kello nolla
näytti tulevaisuuden käytävät niin pitkät kuin helvetin kesto,

kun persoonallisuutesi on vain syvä varjo, 
saniaisen ruskea ja rakeinen kuin vanha filmi,
otettu menneisyydestä joka oli tulevaisuutta,
kun olet yksin metsässä joka työntää pimeitä puita:
melankolioita,
kun olet hukassa, kokonaan hukassa itseltäsi joka kysyy sinua
joka suunnalta kuin skitsofreeninen kaiku,

ja silloin ritari ratsastaa ohi, ole onnellinen:
siitä että hän on ritari, ja että hän ratsastaa ohi. 

~Eeva-Liisa Manner~





1. Miksi veljekset surmasivat isänsä?
2. Miten rakastaa lähimmäistä, jolla on nuha?
3. Miten jonottaa lounasta luontevasti?
4. Miksi jonotusääni on vihlova?
5. Miksi totuuslamppu on suunnattava omiin silmiin?

~Riina Katajavuori~





Olet kutsuttu juhliin,
teetät puvun,
kasvot,
hiukset,
kynnet:
panssari on valmis. 

Ilta onnistui yli odotusten:
et tavannut ketään,
kukaan ei tavannut sinua. 

~Helena Anhava~




Puut
pysähtyvät
yöksi. 

Siili
hengittää
pensaan alla. 

Mikään 
ei koske 
nyt. 

~Markus Jääskeläinen~




on se legenda hurjasta ja palavasta tuhkaksi polttavasta rakkaudesta. olkoon niin, mutta voi luoja miten dramatisoit. ei ole kysymys elämästä ja kuolemasta vain tahtomisesta ja tahtomatta jättämisestä ja rohkeudesta elää tahto todeksi

~Arno Kotro~





Ei muuta

 Eläminen on sitä ettei kaiken aikaa
elä. Alan ymmärtää sen
taas. Kirjoitan runoja,
jotka tulevaisuudesta, tästä
loppumisesta käsin, tarkkailevat ja
hahmottelevat lapsuuden päivien ja öitten
lauttaa, liikkumatonta
virtaavassa ajassa. En löydä muuta
kuin arkipäivän, matalan,
suojan verta ja tulta vastaan,
tunteet, suuret kuin eläimet
ja selkeät kuin sanomat,
ja sylin, johon palaan
aina kun en jaksa olla syntynyt. Muuta
en löydä, ja sitä juuri
etsin. 

~Gösta Ågren,
 suom. Caj Westerberg~




















Lähettänyt klo
Tunnisteet: , , ,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)