Tänään aamulla olohuoneen ikkunasta avautui seuraava näkymä.
Vau.
Nooa on toistaiseksi laskenut lumoutuneena jokaisen ratikan
(tähän mennessä Helsingissä asuessaan nähnyt 12).
Itse hämmästelen joka päivä tätä maisemaa.
Eiköhän näihin maalaisille ihmeellisiin asioihin totu,
toistaiseksi kaikki uutta ja jännittävää.
Nautitaan näistä sykähdyksistä.
toistaiseksi kaikki uutta ja jännittävää.
Nautitaan näistä sykähdyksistä.
Lauri Pohjanpään runo, vaikkakin kertoo syksystä, maaseudusta sekä
vain kahdesta variksesta,
sopii se mielestäni myös tänään tähän talviseen Haagan maisemaan.
Kaksi vanhaa, vanhaa varista
nuokkuu hiljaa pellon aidalla.
Ruskea on rinta kaisliston,
taivas harmaa. Sataa. Syksy on.
"Kurkikin jo lähti", veljelleen
toinen virkkaa niinkuin itsekseen.
Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin
"niin maar; lähti", sanoo takaisin.
Sitten vanhukset taas vaikenee.
Järven pintaan sade soittelee.
Sukii siivenselkää toisen pää.
Toinen joskus silmää siristää.
Höyhenihin niskat kyyristyy
Sataa. Hiljaista on. Hämärtyy
yli pellon mustan kynnöksen.
Tuntuu riihen tuoksu etäinen.
Kaksi märkää, vanhaa varista
nuokkuu aatoksissaan aidalla.
"Täytyy tästä...", toinen havahtuu,
lentoon verkkaisesti valmistuu.
"Käyhän taaskin tarinoimassa.
Oli oikein hauska tavata."
~ Lauri Pohjanpää~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti