"Lumisade on lakannut. Kastele kukat. On hiljaista.
Alottaisinko Roberto Calasson lukemisen?
Niin suuri osa on kaikesta tiedon vastaanottamista, ymmärtämistä, sulattamista, käsittelyä.
Välistä on syytä vain olla.
Pala maailmaa.
Lähden tekemään tulen. Alkaa pakastua.
Kiteet leikkivät pyörteiden matematiikkaa tuulessa, kipinät tulessa.
Kerran koittaa sateinen talviaamu. Lumi sulaa sohjoksi.
Säätilasta tulee mielentila, mielestä ilmapuntari.
Ennen olin täysin riippumaton valon määrästä, nyt pimeys tekee kaikesta ankeaa.
Tukkoista, estää ajattelun ja olemisen.
Jokainen lause on mahdoton väittämä, ratkaisuton yhtälö.
Väsymykseenkin voi tulla himo.
Halusin vain tuijottaa, lukea, ottaa selville mitä todellisuuden takana piilee.
Olen aina tiennyt sen selviävän tuijottamalla, platonisin välinein.
Vuodenaika on harmaataivas. Sen takana sfäärien koneisto.
Ilta tulee neljän aikaan ja käy taloksi. Viideltä on pimeää.
Luvut ja numerot, seikat ja asiantilat, mielensisällöt, maailman kuvat.
Mittava, mitattu, mittaamaton.
Tosiasiat pitävät hereillä, niiden kaiut.
Näillä mennään, on pimeää.
-A.W. Yrjänä-
Rakastan kirjoja.
Itse ostamiani, lahjaksi saatuja, kirppikseltä ja divarista löydettyjä.
Sanoja. Äänestä kun sivu kääntyy.
Fb muistutti päivityksestäni, edellä kirjoitetulla runolla, vuodelta 2011.
Pitkästä aikaa kaivoin esiin A.W. Yrjänän runokirjan.
Ja mistä eniten pidän: kirjoista löytyvistä omistuskirjoituksista ja yllätyksistä
-jos olen onnekas-
mitä välistä joskus löytyy.
(Näistä pitäisi kirjoittaa ihan oma juttunsa. )
Tänään löytyi tälläinen.
Ei muistikuvaa kenen kirjoittama, missä ja miksi.
Ei kirjan antajalta, sen tiedän,
mutta jostain syystä laittanut jemmaan.
