Kai Nieminen

Sairastaessa oli aikaa ja suorastaan pakko

kaivaa vanhat runokirjat esiin ja lukea niitä yhä uudestaan ja uudestaan.

Usein päivitin instagramini tarinoihin vanhan runon iltaisin kynttilänvalossa,
jutun kuvatkin kutakuinkin samalta saralta. 

Vaikka olen julkaissut runot vähitellen täällä jo vuosia sitten, 

ja blogini slogankin 

"Nämä sanat on puhuttava tieltä pois, uusia on jo tulossa."

 on hänen käsialaansa, huomasin että ne resonoivat ystäviin,
 tuttaviin ja tuntemattomiin nyt enemmän kuin aikoinaan:

sain paljon kyselyjä ja kommentteja hänen sanoistaan.

Siksipä ihan oma hetkensä tännekin yhdestä lempikirjailijoistani

Kai Niemisestä.

Hän on ollut elämässäni mukana kirjojensa kautta jo vuodesta 1994.
♥

Olen aina iloinnut yksinäisyydestä. 

En ollut tiennyt että tarvitsen sinut jakamaan senkin ilon. 

~Kai Nieminen~

En ole vuoksesi huolissani,

sinä selviät kyllä kaikesta.

Tiedän ettet sinäkään ole huolissasi

minun vuokseni,

minäkin selviän hyvin. 

Emme me sillä tavalla tarvitse toisiamme.

Mitä sitten on tämä ikävä ja kaipaus?

Rakkautta tietysti,

mutta sehän on sama asia.

Onko se sitä että olen tottunut sinuun?

Että puutut paikaltasi?

Ei, en minä sinuun totu:

sinä oikuttelet aina kun en odota sitä,

ja kun luulisin sinun oikuttelevan,

sinä syötkin kesysti kämmeneltäni.

Helpompi minun on tottua siihen,

että olet poissa. 

Ei se ole mitään erikoista,

se on sanoinkuvaamatonta. 

~Kai Nieminen~

Nukutko sielläkin

varpaat peiton ulkopuolella?

Varo: jos joku näkee,

hän rakastuu auttamatta.

Ne ovat niin pirun intiimit varpaat. 

~Kai Nieminen~

Yritimme vapautua toisistamme. 

Sinä minusta, minä sinusta. 

Kun lakkasin yrittämästä, sinä yritit vielä. 

Kun sanoit ettet enää halunnut nähdä minua, minun oli nähtävä sinut. 

Ja niin siinä sitten kävi, että kun ymmärsimme kaiken todella päättyneen,

se alkoi. 

~Kai Nieminen~

Sinä menet ja tulet

ja sanot ettet enää koskaan mene. 

Ja kohta taas katselet maailmaa

levottomin silmin.

Mene sinä vain, 

sinä olet aina minussa

niin kuin tämä ikäväkin. 

~Kai Nieminen~

Kun on syöty,

mennään hetkeksi sänkyyn,

sammutetaan valot,

pannaan ikkunalaudalle

sadetta ja lunta vasten kynttilä:

lämmin häilähdys,

kun herätessä tunnen sinut. 

~Kai Nieminen~

En tiedä mitä hänen päässään liikkuu:

hän ajattelee minua. 

~Kai Nieminen~

En minä tiennyt,

etkä tiennyt sinäkään 

että kaikki olisi toisin

kun tapaamme taas. 

Näkemiin sanoimme vaan. 

~Kai Nieminen~

En tahdo tuntea sinua,

tahdon koskettaa sinua vieraana

ruuhkabussissa

ja sitten unohtaa miltä näytät. 

~Kai Nieminen~

Ei minulla asiaa ole, kuiskaan korvaasi. 

Halusin vain laittaa pääni tähän. 

~Kai Nieminen~

 Älä sinä usko minua,

en minä voi sinua onnelliseksi tehdä.

Vasta kun uskallat olla yksin,

ei minusta enää ole harmia,

iloa vain. 

~Kai Nieminen~

Tulet uniini milloin missäkin hahmossa.

Hämmästyisit jos itse näkisit, et uskoisi,

saattaisit olla mustasukkainen. 

Mutta tiedän että se olet sinä,

koska tuntuu pahalta herätä. 

~Kai Nieminen~

Yksi minulla olisi vielä:

että oltaisiin hiljaa paikallaan 

ja sataisi.

~Kai Nieminen~