Hurjaa vauhtia mennään eteenpäin.
Päivitykset jääneet vähemmälle, hyvä että tässä menossa pysyy edes oma pää mukana,
saati että sormilla aikaa näpyttää tekstiä ja käsillä ottaa valokuvia.
Perjantaina aikaisin aamulla lähdimme Nooan kanssa onnikalla Helsinkiin
tutustumaan Nooan uuteen kouluun, ja lähihoodeihin muutenkin.
Jänniä, isoja hetkiä, mutta kaikki onneksi kivaksi ja hyviksi todettu.
Tuleva koulumatka turvallinen ja lyhyt,
opettaja ja rehtori sympaattisia,
tulevien kavereiden kanssa löytyi
punainen lanka välittömästi.
Pieni mies, isot muutokset ja kuviot,
mutta kaikki loksahtelee kohdilleen ja järjestyy kyllä.
Itse kävin samaan syssyyn vielä kerran työhaastattelussa,
ja täytyy todeta olevani onnellisessa asemassa,
jossa vaihtoehtoja missä aloittaa on monta.
"Jos tahdot, meidän puolestamme voit aloittaa hommat meillä tammikuussa."
Niitä vaihtoehtoja viikonlopun pähkäiltyäni tein lopullisen päätökseni,
ja huomenna aamulla alan soittelemaan ja ilmoittelemaan tahoille.
Jos Nooaa jännittää, niin jännittää äitiäänkin.
Mutta tässäkin tapauksessa tunnen olevani oikealla tiellä.
Tässä kohtaa elämää näin.
Viikonloppu hengattiin Matin ja Nooan kanssa Helsingissä,
ei mitään ihmeellistä.
Päivällä makaronilaatikkoa ja leikkipuistoja.
Illalla leffailtaa ja herkkuja.
Totuteltiin ajatukseen että tässä sitä ollaan.
Tähän elämä on meidät vienyt.
Tähän ollaan tultu.
Helsinkiin.
Yhdessä.
Itsestäni tuntui pitkästä aikaa ehjältä:
Tieto, ettei enää tarvitse joka viikonloppu jakautua kahtia, rauhoittaa.
Aina ollut ikävä toista, toinen puuttunut.
Joko Nooa on ollut Porissa tai Matti Helsingissä.
Mutta ei enää.
Kohta, kohta, kohta
kaikki rauhoittuu ja voi vaan nauttia
olosta saman katon alla.
Yhteinen aika ei ole niin kortilla,
ja voi olla tössöttää yhteistä arkea.
Tänään suhailimme vielä takaisin Poriin,
jouluostoksia Mummun ja Saijan kanssa.
Pyörittelyä tulevista muutoksista Meksikolaisen ruuan äärellä.
Fiilistelyjä, kikattelua ja röhönauruja shoppailun ohessa.
Vaikka muutto on fyysisesti edessä kauemmaksi heistä,
tiedän etteivät nämä siteet katkea.
Eivät ole edes koetuksella.
Jos mahdollista, vahvistuvat.
Huomenna alkaa viimeinen viikko vanhassa työpaikassa.
Haikeaa, sanalla sanoen.
Usein olen viihtynyt töissä,
tämä paikka on ollut enemmän.
Siitä on tullut suuri osa kaikessa mitä tässä on tapahtunut.
Tieni Snelluun on alkanut, ja saanut paljon tukea täältä.
Työkavereista on tullut ystäviä.
Lapsista läheisiä.
Lukuisia lapsia näissä hommissa on luonnollisesti tullut vuosien mittaan hyvästeltyä,
eikä se koskaan ole helppoa.
Tällä kertaa osa muksuista Nooan ystäviä,
joten todennäköistä on että monet heistä pysyvät lähellä edelleen.
Nyt jo Nooalla varauslista,
ketkä saavat tulla koskakin meille sitten Helsinkiin viikonlopuksi.
Ja saahan ne.
Tervetuloa!
Viimeinen viikko tätä kohtaa elämää alkaa huomenna.
Uusi luku alkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti