Tästä se kaikki alkoi.

 

"Täytyy sitä elää talvi ja kevät ja kesä, että asianmukaisesti voisi syksyllä kuolla." 

-Kai Nieminen-

Dramaattista? Ei, vaikka ymmärrän että sana "kuolema" herättää aina negatiivsia assosiaatioita.  Minulle syksy tarkoittaa muutosta, ja jotta jokin voi muuttua, pitää jonkun vanhan siirtyä tieltä pois, "kuolla". Viime aikoina elämästäni on jäänyt pois paljon asioita, ja pitkästä aikaa minulla on a.i.k.a.a. Ja kappas, jo kauan ajatuksena ollut blogi sai tänään alkunsa. Syntyy uutta. Katsotaan minne tie vie.

"Mistä tulemme, sen tiedän. Mihin olemme matkalla, osaan kuvitella. Sano missä mennään." 

-Juice Leskinen-

 Mieleeni nousee usein sanoja, jostain tuttuja. Lause jää pyörimään päähäni, kunnes on pakko kaivaa se kokonaisuudessaan jostain esiin. Ylensä se löytyy lopulta runokansioistani. Peilaan usein tunteitani sanojen kautta. Monet etsivät ihmistä sanojen takaa, minä etsin tunnetta. 

Kaikki sai alkunsa 1992. Ollessani silloin 12-vuotias löysin äitini vanhat runokansiot. Sittemmin niistä on tullut yksi suurimmista aarteistani. Runokansiot sisälsi vanhoista Introista käsin kopioituja runoja, aforismejä, joitakin lyriikoita. Äiti oli myös kuvittanut ne itse piirtämällä tai leikkaamalla kuvia lehdistä.

Oma runokansioni sai aluksi täytettä SinäMinä- ja MeKaks-lehtien runoista, joita lukijat (minäkin, tunnustan) sai sinne lähettää. Kuvitin myös kansioni lehtileikkeillä. Ensimmäisen kansioni on ihanan naiivi ja kömpelö. Toisen runokansioni aikoihin olin löytänyt uuden lähteen: Kokemäen kaupungin kirjaston. Runokirjat, näytelmät (Eeva-Liisa Manner: Eros & Psykhe oli lemppari. Kirjoitin sen käsin itselleni kokonaisuudessaan ylös.) ja kaikki niitä sivuavat teokset on moneen kertaan luettu ja parhaat runoista kopioitu omiin kirjoihin ja kansiin. Myös kuvitukseni muuttuivat maalauksiksi, valokuviksi ja monin tavoin muutenkin persoonallisemmiksi. Ollessani pahimmassa murrosiässä maalasin kaikki siihen asti kertyneet kansioni mustiksi, oh well.  

Vuosien myötä  intohimoni ei laantunut, runokansioita kertyi monta. Aina muutettuani uuteen kaupunkiin (Harjavalta, Turku, Tampere, Kankaanpää, Hyvinkää, Pori), olen sormet syyhyten käynyt vähitellen läpi sen kirjaston runohyllyt ja kirjoittanut ylös ne runot jotka ovat jotenkin koskettaneet. Myös monet minua koskettaneet lyriikat löytyy ylös kirjoitettuna.

Ja edelleen, lähes päivittäin, kaivan jonkun runokansioista esiin, ja etsin sanoja jollekin tunteelle josta en muuten saa kiinni. Löydettyäni tunteeni kansioista, olen kirjoittanut päivämäärän ylös runon viereen. Kaverini ovat lainanneet joskus kansioitani, ja kysymystulva on verraton: "Mitä tapahtui tuolloin ja tuolloin?" 

"Ajatukset hajonneet sanoiksi ympäri huonetta lojuville paperilappusille, joita turhaan yritän kerätä kokoon jotta tietäisin, mitä."

 -Kai Nieminen-