maanantai 11. huhtikuuta 2016

Musaa ja maistelua.



Lauantaina hän lähettää vähän ennen bussille lähtöäni viestin:
"Muista lapaset, ettei sulle tule vilu."
Tästä ei voi tulla kuin hyvä päivä. 



Ensiksi suuntasimme Hietalahden kauppahalliin, jossa Musaa ja maistelua -ilta. Alkupalaksi herkkusienikeitot. Nams!



 "We Love Helsinki järjestää yhteistyössä Hietalahden hallin kauppiaiden kanssa sarjan Musaa ja maistelua -nimellä kulkevia tapahtumia, joissa kauppahalli täyttyy tunnelmallisesta musiikista ja ihmisistä nauttimassa pieniä maistelupaloja.

Musaa & maistelua -illoissa Hietalahden hallissa toimivat kauppiaat, ravintolat ja kahvilat valmistavat erityisesti lauantain alkuiltoja varten pieniä 3-5€ maisteluannoksia ja ilmaisia maistiaisia, jotka voi nauttia ympäri hallia juomien kanssa samalla kun We Love Helsinki DJt luovat tunnelmaa kappalevalinnoillaan ja välispiikeillään.

Kevään 2016 Musaa & maistelua päivämäärät ovat: 9.1., 16.1., 23.1., 30.1., 6.2., 13.2., 20.2., 27.2., 5.3., 12.3., 19.3., 2.4., 9.4., 16.4., 23.4. & 30.4.

We Love Helsinki DJt soittavat alkuillasta hallin henkeen sopivaa tunnelmallista vanhaa musiikkia maapallon eri puolilta. Luvassa on mm. ranskalaisia chansoneja, kaihoisia portugalilaisia fadoja, argentiinalaista tangoa, salaperäistä etiopialaista jazzia, kevyenä soljuvaa brasilialaista bossa novaa ja svengaavia italialaisia lauluja – unohtamatta tietenkään suomalaisen iskelmän ikivihreitä tunnelmapaloja.

Loppuillasta tunnelma tiivistyy ja hallin täyttää jazz ja swing, iloinen jamaikalainen rocksteady, keinuva kuubalainen son ja salsa, lattarien kuumin cumbia, kiihkeä soul ja suomalaisen musiikin nostattavimmat klassikot.

Musiikki sovitetaan mahdollisimman hyvin yhteen kauppahallissa tarjolla olevan ruuan kanssa. We Love Helsinki DJt toimivat ikään kuin illan musiikillisina sommeliereina ja korostavat musiikkivalinnoillaan makunautintoja ja nostavat maistelupalat musiikin avulla uusiin ulottuvuuksiin.

Musaa ja maistelua Hietalahden kauppahallissa on loistava tilaisuus kokoontua lauantaisin alkuillasta nauttimaan ystävien seurasta ja tavata uusia ihmisiä hyvän ruuan ja juoman parissa ennen suuntaamista illan muihin menoihin. Musaa ja maistelua toimii niin lauantaisena aperetiivina ennen illallista tai illallisen sijaan, kuin etkoina ja aloittelupaikkana ennen baareihin ja klubeille siirtymistä.

Tervetuloa nauttimaan ainutlaatuisesta tunnelmasta, kun Hietalahden kauppahalli herää eloon ihan uudella tavalla!"



~Kertovat he fb-sivuillaan täällä:
https://www.facebook.com/events/568883359932247/  ~






Seuraavaksi Fat Ramenissa koko menu, tottakai.

"Life is too short to drink industrial beer!"





Jälkkäriksi baklavaa ja kaffetta.



Kauppahallilta ElmunBaariin...


...jossa esiintyi aina yhtä loistava Samae Koskinen, joka kruunasi keikan neljän biisin encorella. Vau!





Illan päätteeksi kävimme vielä fiilistelemässä BrewDogissa. Paikka oli täynnä ihmisiä ja mielenkiintoisia yksityiskohtia.


Maailman kallein olut End of History on pakattu oravaan...






 Kyllä.
Olin oikeassa.
Tänään oli hyvä päivä.
Kiitän osallisia. 
 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti