maanantai 23. helmikuuta 2026

Kesäksi kuntoon -80

 Siellä ne pölyttyneet Niken sisätossut huutelee lujaa eteisessä.
Kohta alkaa taas pitkästä aikaa salihommat. 
Mistä löydän reenivaatteeni onkin
 sitten jo ihan toinen juttu. 
Pitää siivota vaatekaapit.
 Jestas. 
Projektia kerrakseen.
Sieltä saattaa löytyä
 muutama kadonnut miesystäväkin, 
mutta kevät ja silleen niin ihan hyvä päästää jo vapauteen heidätkin.

Fyssarini ei ollut viimeksi vakuuttunut saapuessani paikalle
mekossa ja sukkahousuissa, 
mutta puolustuksekseni sanottakoot
 etten tiennyt
sillä kertaa mentävän ihan salille salille. 
Ja aivan hyvin toimi nekin;
venyi ja mukavat päällä. 
Kerran ainoastaan
 mekko jäi soutulaitteeseen jumiin,
eikä tullut edes reikiä.
JA tuotin kanssani samaan aikaan salilla oleville hauskan hetken. 
Päivän hyvä työ.

Ensi kerralla paikalla
 ensimmäistä kertaa oma pt, 
joten pitää vähän skarpata sitten kuitenkin. 
Lenkkaria ja verkkaria ja jumppaponnaria luvassa.


Yst. terv.
Kesäksi kuntoon -80. 



torstai 12. helmikuuta 2026

600 000

 600 000 lukukertaa blogissa täynnä. 
Kiva että olet matkassa mukana. 
💛


Tuosta yhdestä lempikappaleesta 
tulee aina mieleeni äitini kirjoittama
muisto lapsuudestani: 





P.S. Tänään saan Nooan yökylään. 
Parasta se. 


perjantai 6. helmikuuta 2026

Vanhassa puutalossa asumisen iloja. Osa 57.

98% rakastan,
mutta en silloin kun
ulkona pakkasta -26c.

Putket aamusta asti jäässä. 
Naapurit eivät ole kotona, 
mutta liekö heilläkään ämpäreitä
jotta saisin vettä,
ja putket jäässä ehkä sielläkin.
Toki kattila kerrallaan, 
sitten kun kotiutuvat
voi kantaa, mutta tarvitaan aika monta litraa. 
Sulattelen siis vettä lumesta vähitellen
jotta voisin vetää vessan. 

On ehkä pakko tilata woltista ruokaa 
koska tänään olin ajatellut keittää pastaa,
mutta AiniinN se vesi. 
Sitä ei tule. 
Uunipastaa ei lasketa, 
koska todennäköisesti
 sulakkeet paukkuisivat siitäkin. 

No. 
Onneksi ei ole treffejä luvassa,
joten suihkuun ei ole pakko päästä
-ei se oma hygienia ole niin justiinsa,
ehtii keväämmällä.
Ja kuivashampoolla pärjää hyvin
pari päivää jos ei tarvitse ottaa pipoa pois.

Ja hei.
Viimeksi pari viikkoa sitten olin ilman sähköjä
 kotoSalla yli vuorokauden,
 kutakuinkin samoilla pakkasilla. 
Siitäkin selvisin.
Oli takka, puita, kynttilöitä, kahdet villasukat.
Vaikka  patterit ja se uuni olisi ollut kyllä silloin plussaa.
Kaikkea ei voi saada. 
Arvostaa sitten enemmän. 

Uudenvuodenkin oli kuitenkin ihan vapaaehtoisesti
kutakuinkin samoissa olosuhteissa mökillä,
joten olkoon tämäkin Kokemus! Elämys!
Positiivisen kautta. 

Olin ajatellut hakea Maajussille morsian -ohjelmaan,
mutta ehkä haenkin Selviytyjiin. 
Sielläkin saattaa kuulemma löytää jonkun. 
Win-win!

Sittemmin jäätynyt vain keittiön vesiputki. 
Eipä hätää. 
Tiskit voi pestä kylppärissäkin. 


Ja nyt!
Tänään!
Kaikki toimii! 
Vihdoista viimein. 
Kiitos vuokraisäntä!
Ja kaikki jotka henkisesti tässä 
ovat tsempanneet. 
Joskus olisi tehnyt mieli itkeä,
mutta mennyt jo niin hulluksi että olen vaan nauranut. 

Ihan hyvä,
koska tänään ne treffit. 
Pääsin suihkuun ja
tarkoitus tehdä yhdessä ruokaa ja katsoa leffa. 

Mutta vähän silleen 
kulmain alta
katselen ja kuulostelen hörökorvin
mikä ja missä seuraavaksi prakaa. 
Mutta jos toimii,
niin kaikki hyvin.
Ja erityisesti jännään treffejä
sitten kuitenkin.
Tämmöiset vastoinkäymiset tuovat vaan vähän enemmän 
sävyjä elämään, 
jottei tulisi liian tylsää. 
Eteenpäin sanoi Salla pakkasessa.