torstai 25. kesäkuuta 2015

Miian kasvimaalla.


Tiistaina aurinko paistoi pitkästä aikaa kuumasti;
loistava päivä upottaa sormet multaan 
ja istuttaa Miian kasvimaalle kaikenlaisia herkkuja. 
(Okei, Miia istutti, minä ikuistin)
Kasvimaa aka.viljelylaatikko sijaitsi Kansallismuseon puistossa,
 joka aika spesiaalia minusta ja loistava
idea ottaa hyötykäyttöön niin hieno alue keskellä Helsinkiä!











Perinnekasvien näytemaalla suomalaista vanhaa kantaa olevia kasvejaPerinnekasvimaa toteutetaan yhteistyössä Luonnonvarakeskus LUKEn kanssa. Kasvilaatikoissa kasvaa historiallisia kasveja eri aikakausittain istutettuna.
Kasvamassa on mm. muinaisia viljelyskasveja, keskiaikaisissa luostareissa käytettyjä yrttejä, 1700-luvun kartanopuutarhojen kasveja, sekä kukkia 1800-luvulta ja jugendin ajalta.

Kansalaisten oma kasvimaa
Kaupunkiviljelijät ovat perustaneet omia viljelyksiään museon tarjoamiin viljelylaatikoihin. 
Kesäpiha kukkimaan
Yhteistyössä Diakonissalaitoksen kanssa Kansallismuseo on istuttanut kesäkukkia Mannerheimintien puolelle muurin viereen. Myös museon puiston kukkamäärää on kasvatettu tänä kesänä yhteistyön avulla.











 Lehteviä puita ja perennoita,
köynnöksiä, hedelmiä, vaalenneita luita.
Kasveja, jotka päivällä katsovat lempeällä silmällä
ja yöllä laulavat valittavan laulun.
Kasveja, joita katsoessa tuntee vuosia nuorentuvansa
ja kasveja joiden lakastuessa syvenevät kasvojen uurteet.

Annabella tanssii puutarhassa
missä kiertelee taimia kastelemassa.
Roope Hattu kertoo niille tarinoita,
sillä kukat ovat hyviä kuuntelijoita.

Saniaispuita ja sammakoita,
peikkoja, keijuja, päivänkakkaroita.
Sinun sydämestäsi pulppuilevat monet lähteet.

~Pekka Streng~













Nooan kanssa luvattiin viedä Miian kasvimaalle ensi viikolla
vielä pari mansikan pistokasta meidän partsilla
jo täyttä häkää kasvavasta amppelimansikasta. 
Avot! Jäämme odottelemaan satoa...











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti