torstai 14. huhtikuuta 2016

Stung.




Night Visions -
 Pohjoismaiden suurin kauhu-, fantasia-, scifi-, toiminta- ja kulttielokuviin keskittynyt festivaali, joka järjestetään kaksi kertaa vuodessa Helsingissä.
Me menossa mukana,
ötökkäteemalla tietenkin.
Tällä kertaa ihmiset eivät syöneet ötököitä,
vaan ötökät ihmisiä. Hui!
 
 Keskiviikkona kävimme kauhistelemassa 
Benni Diezin Stung.







"Luonnon tai luontokappaleiden kostosta ihmiskunnalle ammentavat elokuvat olivat elinvoimainen kauhugenren alalaji etenkin 1970-luvulla. Hirviöelokuvien komein kultakausi sijoittuu vielä kauemmas. Benni Diezin esikoispitkä Stung puhaltaa ilahduttavasti elinvoimaa näihin molempiin. Se niputtaa esikuvistaan huolitellun kokonaisuuden ja kyllästää sen vielä 1980-lukulaisen genre-elokuvan hengellä. Sujuva lopputulos on kaikin puolin nautittava – ja monin tavoin riemastuttava.
Julian (Jessica Cook) catering-palvelu on saanut keikan ökykartanon puutarhajuhliin. Myös kaupungin pormestari (Lance Henriksen) kunnioittaa tilaisuutta läsnäolollaan. Takkuillen käynnistyvät kekkerit tyssäävät täysin, kun nurmikon tamppaaminen houkuttelee ampiaispesän asukit juhlaväen joukkoon.
Poikkeuksellisen suurikokoiset pörriäiset osoittautuvat Alien-henkisiksi pedoiksi, jotka suorastaan janoavat ihmisten iholle. Onnistunut isku käynnistää metamorfoosin, jonka myötä uhri muuttuu jättiläismäiseksi hyöteismutantiksi. Jälki on kaikkea muuta kuin siistiä.
Ohjaaja Diez on ansainnut kannuksensa visuaalisten efektien parissa mm. Lars Von Trierin Melancholiassa. Kokemus näkyy Stungin huippuluokan tehosteissa. Mukana on ilahduttavan paljon käsityönä toteutettuja efektejä, ja muodonmuutoksen kokeneilla hyönteismutanteilla on jokaisella nerokkaasti oma persoonansa.
Mainittiinko jo gore? Sitä on runsaasti!"







"Toivottavasti ei haittaa että tulen maalissa ja hikisenä?" viestitti seuralaiseni vähän ennen näytöstä. "Just the way I like it", vastasin. Enkä edes huijannut.                                


Näytöksen jälkeen itse ohjaaja kävi jutustelemassa festarikansalle.
Eväät ja seura just hyvät.




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti