sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Kohti sadonkorjuujuhlia.



Perjantaina töiden jälkeen ajelimme vielä lämpöisenä paistelevan auringon saattelemana mökille. 
Kyllä, vaikka jo viime kerralla ajattelin tälle syksylle mökkeilyn olevan viimeinen,
mutta onneksi toisin kävi.
Lähtölaukaus tälle reissulle oli kutsu Mummulan sadonkorjuujuhliin.
Ja kyllä, koulussa pitäisi olla mutta elämä on valintoja ja tällä kertaa sadonkorjuujuhla veti pidemmän korren. Aherran sitten reippaammin syssymmällä. 

Matkalla hakemaan Mattia linja-autopysäkiltä ja kohti Mummulaa & mökkiä
pysähdyimme Nooan kanssa keräämään Mummulle kukkia. 







Mökille päästyämme lämmitimme heti saunan. 
Tässä salamalla otettu kuva saunan terassille unohtuneesta lyhdystä. 
Rätille olisi töitä. Toisaalta kaunis näinkin. 




Iltapalaa. 
Jalkapallosämpylää herkuilla.







Omasta kirjahyllystä ei hotsittanaut tällä kertaa ottaa mitään mukaan ja
kirjastossakaan ei ehtinyt käydä
mutta onneksi mökiltä löytyi lukemista. 




Vene oli muuttunut viime kerrasta uima-altaaksi. 
Tyhjennysprosessissa huomasimme myös kalan muuttaneen sinne asumaan. 
Pääsi affena uiskentelemaan isommille vesille. 





Useana aamuna ja iltana maiseman vallannut Porissakin sankka sumu. 
Järvimaisema oli kauniimpi. 
Lucky me. 






...jatkuu...








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti