torstai 30. tammikuuta 2020

Lihavia luurankoja


Blogini nykyisen kansikuvan ideoijat löivät jälleen ihanat, mukavat ja taiteelliset päänsä yhteen.
Tämä kirja on pakko saada. 
 

Rakastetun laulaja-lauluntekijän 50-vuotisjuhlakirja johdattaa kulissien taakse. 

Jarkko Martikainen on maamme arvostetuimpia artisteja ja sanoittajia.
 Juhlakirjaan on koottu sata parasta Martikaisen itselleen ja muille tekemää sanoitusta sekä kiehtovia anekdootteja niiden taustalla. 

Taustatarinat valottavat taiteilijaelämän eri puolia. Niissä seikkailevat monet eturivin taiteilijat, kuten Vesa-Matti Loiri, Jouni Hynynen ja Timo Rautiainen. Kuvituksena on Martikaisen, Ville Pirisen ja Ilkka Vuojalan piirroksia.





Lieneekö sattumaa, että samana päivänä fb muistuttaa jakamaani Jarkon juttua vuodelta 2012: 


"Omistamisesta on enimmäkseen pelkkää riesaa. Tavaroita tulisi olla kiillottamasssa, korjaamassa, huoltamassa, pyyhkimässä ja mikä vaivalloisinta suojelemassa. 
Ja useat tavarat hankitaan, koska kaikki tuntui silläkin hetkellä niin valtavan tyhjältä. 
Onneksi tässäkin mielessä jokaiselle on jotakin henkilökohtaista enemmän kuin pelkkä tavara jolloin omistajuus on onni, ei vitsaus ja sellaisen äärellä on miltei pyhän äärellä. 
Jos saisin käyttöoikeuden asua talossa jossa rutiköyhänä lukisin kirjahyllyn kirjoja, soittaisin toisen omistamia soittimia, nukkuisin vuoteessaan ja söisin pöydässään siihen saakka kun hengittäminen loppuu, en kaipaisi omistusoikeutta mihinkään materiaan. 
Valitettavasti sellaista järjestelyä ei suoda. Siksi minäkin omistan jotain tässä mainittua ja mainitsematonta. Vaikkapa tämän kynän ja avoimen kirjan ja kirjoittaminen laannuttaa mieltä."

-Jarkko Martikainen-


Juttu headerista täällä: 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti