lauantai 26. tammikuuta 2019

Cleanland



Lauran kanssa kävimme ihastelemassa tämän: 


"Pyykinkuivaustelineillä ja muilla ainutlaatuisilla instrumenteilla musiikkia tekevä kulttiyhtye
Cleaning Women tuo Tiketti Galleriaan näyttelyn nimeltä Cleanland. Näyttely on esillä
30.11.2018–11.2.2019.

Näyttelyssä nähdään Cleaning Women -kokoonpanon (CW01, CW03 ja CW04) yhteistä 20-vuotista taivalta peilaavia artefakteja, kuten yhtyeen instrumentteja, videotaidetta sekä muuta yhtyeen menneisyydestä ammentavaa materiaalia."
















Bändin ensi perjantain keikka 
 DocPoint-klubilla Dubrovnikissa kiinnostelee myös kovasti. 






maanantai 21. tammikuuta 2019

Pienet rukoukset



Sunnuntaina sain kutsun Samuli Putron ainutkertaiseen, audiovisuaaliseen konserttiin, 
jotka ovat kaikki jo aikoja sitten olleet loppuunmyytyjä.
Varsinainen onnenkantamoinen siis, tuskin maltoin pysyä maihareissani.
Ateneumiin räätälöidyt konsertit ovat osa Kohtaamisia kaupungissa -näyttelyä,
jotka koostuvat Putron uusista ja aiemmin julkaistuista kappaleista sekä yllätyselementeistä. 

"Ajassamme musiikkia työnnetään ihmisille kuin kulutustavaraa. Pienet rukoukset seisoo vahvana esityksenä Helsingin keskustassa ja ihmiset tulevat sen luokse hiljentymään, vaikuttumaan ja saamaan elämäänsä jotain sellaista, jota hädin tuskin muistivat kaivanneensa, hiljaista viisautta", kertoo lauluntekijä. 

Kuvia itse esityksestä en ottanut kuin nopeasti yhden,
 vaikka visuaalisesti niihin olisi riittänyt materiaalia paljonkin. 
En halunnut keskeyttää omaa enkä muiden elämystä, 
siinä määrin tunnelma imi itseensä, otti, omisti, vakuutti. 











Illan päätteeksi vielä teelle ja kaakaolle, 
jossa seuralaiseni kiteytti kokemuksen ytimen: 


Kun pitkän bänditaustan omaavana ihmisenä yliajattelen, haaveilen ja mietin,
 kuinka ehkä joskus syntyä esiintyjänä uudestaan, ja avainsanoina - pakka aivan levällään - päässä pyörivät lavarunous, spoken word, monologi, rap, rock, podcast, keikka ja tämän tällaiset termit, muodot ja niiden mahdolliset ristisiitokset, niin niin niin. Samuli Putron äsken näkemäni Pienet rukoukset -esitys oli aidosti inspiroiva. Samuli kertoi jo pari vuotta sitten jutellessa, että Vain elämää sun muut ei kiinnosta. "Sellaisia artisteja on jo tarpeeksi." Samuli totesi, että on myös vaihtoehtoisia todellisuuksia. Tänään Ateneumissa manifestoitui yhdenlainen. Paikoin harras, hetkittäin yllättämään onnistunut, kummallisen lähelle päässyt, minulle tehdyn tuntuinen Pienet rukoukset -esitys ei nyt murskaa rock-keikan konseptia, mutta hienovaraisesti haastaa sitä, rikkoo sitä ja ehdottaa siihen lisäyksiä, uskoen kuitenkin laulun voimaan. Onnittelen SAmuli Putroa menestyksestä taiteilijana ja kiitän isosti innoituksesta. Esitys kannustaa tutkimaan epätodennäköisiä ja vääriä, konventiot murskaavia aihioita, joita ei voi sanallistaa siten, että joku pitäisi niitä hyvinä ideoina. Tästä hippusen verran vahvempana kohti jonkin väärän tekemistä. Kiitos!


-Teppo Vapaus-





sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Lauantai-illan keltaiset fragmentit



 Joonaksen työhuoneella tapahtunutta: 



Kuvissa keltaisia fragmentteja.





After the New Era

 Saying it all out loud when you've got absolutely nothing left to say.

Sticking to the method by turning materials into dark matter.
Finding the meaning and purpose only to lose it again.
Studying any topic by beating it up with a sophisticated yet steely hammer.
(in Finnish: “hutkien tutkiva taide”).


One day looking around. Seeing all the remains and the floating stars (and Mars bars). 
Stains on the structures, within the structures,


and stains yet to be born. 

Doubting oneself, doubting the others.
Trying to check the time
and all that bothers.
Trying to go outdoors,
staying indoors.
Now something must be done,
built, solved, unpuzzled,
and puzzled again,
to enable breathing and carrying on,
to see what has been done 
and what has been worn and what has been torn apart.
A cosmic yet earthy, melancholic yet agitated fart.
Everybody living the same loop
confused and angry, throwing away the dirt,
and melting into Dr. Pepper.
Calculating, suffocating, masturbating on the threshold of a new era.
Travelling into the space womb,
riding a bomb
that says boom
and looking for a mirror and a comb
and this kind of rhyming shit
is taking place
After the new era

-Joonas Jokiranta-