sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Jammailua


Toinenkin ilta vierähti Porissa: 
Michael lauloi, Janne soitti, 
me Saijan kanssa sujuvasti kuuntelimme.
♥ 









torstai 26. joulukuuta 2019

Joulupäivänä


Saijan luo Poriin, kuten joka vuosi.
Tällä kertaa tosin osoite oli muuttunut muutaman kadunvälin verran
ja postilaatikkoon oli ilmestynyt toinenkin nimi,
mutta muuten kaikki ennallaan:
Illalla katsoimme pari leffaa ja nautimme lasit kuohuvaa.
♥ 



Aikaisemmat joulupäivät mm. täällä, klikklikklik!







sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Vegaaninen joulubrunssi


OmNamissa Kampissa Siinan ja Selinan seurassa.
Paikka, tunnelma, ruoka ja henkilökunta vakuuttivat meidät kaikki. 
Vielä kun olimme lähdössä, tarjoilija huikkasi meille paperipussit käsissä:
"Hei, saatte tästä vielä evääksi näitä joulutorttuja! Emme harrasta hävikkiä."
Kiitos OmNam, tänne tulemme toistekin. 









sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Itsenäisyyspäivä


 ja viikonloppu Mummulassa. 
Pitkästä aikaa yövyimme koko lauma saman katon alla.
Kaksi viikkoa jouluun, 
näillä eväillä pärjää sinne asti paremmin kuin hyvin.