sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Hullu Hatuntekijä




Vietin päivän
Hullun Hatuntekijän kanssa. 
Hänet myös Kasperina tunnetaan.
Kampaaja, meikkaaja, taiteilija ja aivan häkellyttävän värikäs persoona!


















tiistai 21. maaliskuuta 2017

Minä laulan vaikka sataa.




Liekö lauantaina nauttimallani lemmenjuomalla tapahtumien kanssa tekemistä, mutta
eilen hän ajoi 300km vain päästäkseen kahville kanssani, 
ja tänään töihin
kukkalähetti toi minulle kurahousujen ja kiireen keskelle häneltä kimpun tulppaaneja!
Kotimatkalla räntäsateessa vastaantulijat
varmasti ihmettelivät miksi hymyilen, 
mutta ei tässä muutakaan voi.
M.A. Nummista lainatakseni: 
"Minä laulan vaikka sataa,
minä laulan vaikka sataa...
Ja myrskyä päin, 
mä svengailen näin. 
Ja laulan ja kastun mielelläin.

















lauantai 18. maaliskuuta 2017

Matkalla Visualistiksi. Osa 7.




Kouluviikonloppu!
Näitä odottaa aina innolla. 
 
Perjantaina sisustusarkkitehti Anu Latvala opetti meille valaistuksen saloja,
sekä kävimme yritysvierailulla TecLuxilla,
 jossa rautainen alan ammattilainen Vikke Mannila 
perehdytti meitä aiheeseen vielä lisää.
Komeat olivat puitteet,
pullaa ja kahviakin saimme,
mikäs meidän ollessa, 
hyvässä opissa ja olossa.






Lauantaina Susanna Björklund opetti meille Palvelumuotoilua,
johon muotoilija Jaakko Kalsi syvensi meitä vielä enemmän.
Tauolla nautimme Lemmenjuomaa,
mutta se onkin sitten jo ihan eri juttunsa... 














tiistai 14. maaliskuuta 2017

Mummun mustikkakeitto




Kun ei migreeni lähde muulla,
aika kokeilla mustikkakeittoa. 
Sitä samaa, jota Mummu 
on tehnyt meille aina sairastaessamme.
Nooa kehitteli ajatusta
vielä vähän pidemmälle ja
vispasi päälle kermavaahtoa vaniliinisokerilla.
Ihan vaan lääkkeeksi...






5-6 dl mustikoita
8 dl vettä
1,5 dl sokeria
4-5 rkl perunajauhoja


Laita vesi,sokeri ja mustikat kattilaan.
Kuumenna kiehuvaksi.
Nosta kattila levyltä
Sekoita perunajauhot kylmään veteen ( 1 dl ) ja kaada kattilaan ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
Siirrä kattila takaisin kuumalle levylle ja anna kiisselin pulpahtaa.
Älä keitä.
Kaada valmis kiisseli tarjoiluastiaan ja sirottele pinnalle sokeria.




Aikaisemmat mustikkaiset jutut täältä: