perjantai 12. helmikuuta 2016

Suloisin pieni laulu



Sataa.Sataa.Sataa.
 Katson ulos,
huokaisen syvään.
Ärsyttää.
Sataa.Sataa.Sataa.
Välillä vettä. Välillä räntää. Mutta sataa. 
Vaikka fakta on että sairastelujen vuoksi ei olla
ulos päästy juuri muutenkaan, 
niin se, ettei aurinko ole pilkahtanutkaan
taas moneen päivään vetää suun mutruun.
Linnut ovat sentään palanneet: 
 Kuulin niiden laulun,
vaikka ihmettelenkin miksi jaksavat nähdä vaivan eivätkä
vain nuoku oksillaan.
Ehkä ovat positiivisempaa jengiä, joten
olkoon se valonpilkahdus tähän päivään.
Ja että perjantai!
Niin, ja joululahjaksi saamani 
Leonard Cohenin Kaipauksen kirja
(jonka muuten suomentanut vanha luokkakaverini Ville-Juhani Sutinen)
oli myös kiva löytö jälleen kirjahyllystä. 
Opuksen olen ahminut jo monasti. 
Tässä teille siitä mielestäni parhaita paloja, 
sanoina ja kuvina.






Nyt Riitti 

Nyt riitti
en lähde perääsi
levähdän tässä puoli tuntia
Nyt riitti
en palaa
muistosi pariin
en aio piehtaroida siinä enää
aion haukotella
aion venytellä
aion tunkea sukkapuikon
nenääni
ja kaivaa aivoni ulos
en halua rakastaa sinua
loppuelämäni ajan
haluan ihosi
irtautuvan ihostani
haluan ettemme enää
purista toisiamme
en halua enää
kieli suustani riippuen
ja likainen pikku laulu
baseball-lakkini tilalla
Nyt riitti
aion viimein mennä nukkumaan rakas
Älä yritä estää minua
menen nukkumaan
kasvoni käyvät tyyniksi
ja aion kuolata
Olen takuulla unessa
rakastat minua sitten tai et
Nyt riitti
Tämä on ryyppyjen ja 
pahanhajuisen hengityksen
Uusi maailmanjärjestys
Asiat eivät tule
palautumaan ennalleen
en enää nuole sinua
silmät suljettuina
toivoen ettet nousisi
ja lähtisi
Jotain muuta tulee tapahtumaan
Jotain pahempaa
Jotain typerämpää
Jotain tämän kaltaista
lyhyemmin vain






 Suloinen aika

Kuinka suloiselta aika tuntuukaan
kun on liian myöhäistä

eikä tarvitse seurata hänen
keinuvia lanteitaan

koko matkan omaan
kuolemaa tekevään mielikuvitukseensa






Kori

Sinun pitäisi kulkea
paikasta toiseen
etsimässä runoja
jotka sinulle on kirjoitettu,
joihin voisit nimesi liittää.
Älä keskustele näistä asioista
kenenkään kanssa.
Nouda. Nouda.
Kun kori on täynnä
ilmestyy joku,
jolle voit sen kaiken esitellä.
Hän laskostaa leveän hameensa
ja istuu alas
mustalle kivelle
ja sinun korisi kaatuu
hänen sylinsä suunnattomaan
maisemaan.






Vilustuminen

Minä vilustun
ja hytisen
Viini
saa kyyneleeni tulvimaan
Yö peittelee minut uneen
ja murheet
vahvistavat päätöstäni
Nimesi liekehtii
patsaan jalustassa
Silloinkin kun olin kanssasi
halusin olla täällä
Sade avaa vyönsolkeni
Tuuli antaa muodon
poissaolollesi
Kuljen sisään
Yhteen Sydämeen
ja ulos
enkä enää kamppaile
vapauteni puolesta





Laytonin kysymys

 Aina kun olen kertonut hänelle
mitä aion tehdä seuraavaksi,
Layton tiedustelee vakavana:
Leonard, oletko varma, että
et ole tekemässä aivan väärin?





Kaukosäädin

 Ajattelen usein sinua
kun makaan yksin
huoneessani suu
auki ja kaukosäädin
hukkuneena johonkin sängyn kolkkaan





Vauhdin tarve

vauhdin tarve
viinin tarve
nautinnon tarve
selkärangassani

tarvitsen kättäsi
vetämään minut turvaan
tarvitsen nesteidesi
tuoksun sieraimiini

tarve nähdä mitä
en milloinkaan nähnyt
sinun tarpeesi minuun
raa'an kaipauksesi

tarve kuulla mitä 
en milloinkaan kuullut
likaiset sanat
korvaani vasten

tarve saada
sinut esittämään kutsu
niin kuin kuu yllä
myrskyävän meren

tarve tietää mitä
en milloinkaan tiennyt
luoksesi kulkevat
vuorovetten polut

tarve tuntea mitä
en milloinkaan tuntenut
olet magneettisena
kaapannut minut

nyt se haalistuu jo
nyt se on mennyt
hormonaalinen kiihko
levoton lyhyt laulu





Katselin poispäin

sinulla oli tapana katsoa minua
eikä mieleeni tullut kertaakaan
että saattaisit parhaillaan valita
elämäsi miestä

sinulla oli tapana katsoa minua
pullojen ja ruumiiden yli
ja ajattelin
että varmasti vain leikittelet kanssani

pidät minua kenties riittävän hulluna
astumaan silmiesi takaiseen
avoimeen hissikuiluun

joten katsoin poispäin
ja odotin
kunnes sinusta tuli palmupuu

tai varis

tai tuulen suuri harmaa valtameri
tai mielen suuri harmaa valtameri

katso minua nyt
olen naimisissa kaikkien muiden paitsi sinun kanssasi





Suloisin pieni laulu

Sinä kuljet omaa tietäsi
minäkin kuljen sinun tietäsi

























 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti