torstai 7. tammikuuta 2016

Musiikkia!




Lomalla piti tietysti hippaloinnin ja levon lisäksi harrastaa kulttuuria.
Tällä kertaa Musiikkia! - näyttelyssä Hakasalmen huvilalla. 
Tämä siis ihan siinä Mannerheimintiellä, helppo mennä ja ihastua. 
Kaunis paikka mielenkiintoisine yksityiskohtineen. 
Näyttely oli varsin kattava, monenmoista ihmeteltävää monella aistilla.





 "Musiikkia!-näyttelyssä tarjotaan välähdyksiä musiikin moninaisuudesta Helsingissä ennen ja nyt. Viihdyttävällä retkellä musiikin eilisestä tähän päivään on nostettu esiin joukko musiikkikokemuksia, jotka saavat monien muistot ja tunteet liikkeelle, kuten vaikkapa koululaulut, soittotunnit, jouluvirret, puistokonsertit, korvalappustereot tai bändi-t-paidat. 

 Kekseliäästi visualisoitu Musiikkia!-näyttely on yllätysten sarja, jossa joka huone muodostaa oman kokonaisuutensa. Vitriinien esinekirjo ulottuu taffelipianosta lankkukitaraan, funkisradioista 70-luvun musiikkiliikkeiden muovikasseihin, charleston-mekosta Lepakon graffitien peittämään oveen."



 






























 Näyttelyn jälkeen käytiin vielä olusilla ja kaffekupposilla. 
Varsin mukavaa lomailua, ei voi muuta todeta. 


























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti