sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Haagan jäälinna.




Bongasin tapahtuman:


"Rakennetaan yhdessä Pohjois-Haagan leikkipuistoon jäälinna leikkeihin ja kaunistamaan ympäristöä. Tähän tarvitaan paljon porukkaa mukaan jäädyttämään ja tuomaan jääharkkoja, jotta saamme oikein hienon linnan aikaiseksi.

Harkkojen jäädytys voi alkaa siis jo samantien ja jäälinnan rakennus alkaa sunnuntaina 17.1. klo 10 alkaen. Päättymisaikaa tapahtumalla ei ole ja linnaa voi rakentaa itsenäisesti vaikka kuinka kauan (kunnes pakkaset loppuvat).

Eli miten päästä alkuun:
Jäädytä vettä maito/mehupurkkeihin. Osaan jäätiilistä, tai vaikka kaikkiin, voi lisätä eri värejä vesivärien tai elintarvikevärien avulla. Väri siis mukaan ennen jäädytystä!

Jääharkkojen liittämiseen tarvitsee tehdä lumesta ja vedestä sohjoa eli tarvitaan sankoja, lapioita ja vettä. Ottakaa vesipulloja mukaan. Myös ämpäreitä ja lapioita tarvitaan useammat kappaleet! Pyrimme siihen, että rakentaminen tapahtuu itsenäisesti. Tapahtumalla ei ole järjestäjää vaan kaikki huolehtivat itse paikan siisteydestä."



 Mahtava idea, joten
tuumasta toimeen:
Jäädytimme pitkin viikkoa muutamia jääharkkoja maitopurkkeihin...




Revimme pahvit jään päältä pois...




Pakkasimme kimpsut ja kampsut pulkkaan &
suuntasimme kohti puistoa...
 



Paikalla oli jo paljon porukkaa, 
ja linnaa olikin saatu rakennettua paljon...




Mukaan humuun!

















Muutaman luovan tunnin kuluttua, varpaiden jo jäätyessä,
hipsimme kotia kohti.
Illalla oli kuitenkin pakko vielä käydä kurkkaamassa miltä
jäälinna lopulta näytti, 
ja upealtahan se. 
Aivan oiva tapa viettää sunnuntaita. 
Haagassa on hyvä olla.

















2 kommenttia: