On virkistävää olla töissä taas pienten lasten kanssa
monen koulussa vietetyn vuoden jälkeen.
Paljolti eri meininki.
monen koulussa vietetyn vuoden jälkeen.
Paljolti eri meininki.
Ensimmäisenä päivänä sitä ihmetteli,
mitenkäs päin se vaippa laitettiinkaan,
mutta nopeasti kaikki palautui vanhasta muistista.
Ja nykyään on niin käteviä vaippojakin,
ettei tarvitse kuin katsoa
että seepran häntä kuuluu luonnollisesti takapuolelle.
Yksinkertaisempikin täti tai setä ymmärtää.
Ja nykyään on niin käteviä vaippojakin,
ettei tarvitse kuin katsoa
että seepran häntä kuuluu luonnollisesti takapuolelle.
Yksinkertaisempikin täti tai setä ymmärtää.
On ne vauvat palleroisia,
ja se tunne kun ikäväitku päättyy,
ja saat hellyyttävän rutistuksen ja hymyn kyynelten takaa.
Näin ne päivät kuluvat,
kukkuu -leikkien ja nukkarissa suloisen tuhinan kuuntelun ohessa.
(Ja kyllä, toki päivään mahtuu lukuisia vihreitä räkäpalleroita,
huumaavan tuoksuisia kakkavaippoja
sekä loskaa, kuraa ja räntää tihkuvia kurahousuja...)
(Ja kyllä, toki päivään mahtuu lukuisia vihreitä räkäpalleroita,
huumaavan tuoksuisia kakkavaippoja
sekä loskaa, kuraa ja räntää tihkuvia kurahousuja...)
Töissä riittää vipinää,
ei ole tylsää hetkeä
ei ole tylsää hetkeä
ja saa suoraa palautetta kaikesta, kuten eräänä aamuna
aamupalan ohessa
aamupalan ohessa
yhden vähän vanhemman lapsen suusta kuultuna:
Neiti 4-vee: Miksi sulla on tollanen naama?
Minä: Noo, kaikki ollaan vähän erinäköisiä...
Neiti 4-vee: Sun pitäs vaihtaa se. Se on ruma."
No, näillä mennään,
lapsen suusta totuus ja niin edelleen.
Come what may,
tykkään työstäni hurjasti.
♥
Come what may,
tykkään työstäni hurjasti.
♥
Kuvituksena toimikoot muutama netistä bongaamani kuva;
Aikaisempi näitä ajatuksia liippaava juttu mm.
tämän linkin takaa:
...sekä juttuja aikaisemmista töistä mm. tämän linkin takaa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti