torstai 27. marraskuuta 2014

Syömään!


Lapsi saapui syömään yhdellä kehotuksella.

Raportoi  13.10.2014 22.10 KotimaaTapetilla nytUusimmat
Viisivuotias poika keskeytti leikkinsä ja istuutui ruokapöytään heti äitinsä ensimmäisen kutsun kuultuaan. Tapaus sattui Jyväskylässä viime viikonloppuna.
tikkuperunat ja lihapullat
Jyväskyläläisperheessä lapsille tarjotut ruoka-annokset olivat samankaltaisia kuin kuvassamme, joskaan ne eivät sisältäneet hunajamelonia tai tomaattia.
“Nostin ruoka-astian mikroaaltouunista ja totesin puoliääneen, että nytpä olisi ruoka valmista. Samassa silmänräpäyksessä poikani Yrjö lennähtikin jo pöydän ääreen ja asettautui tuoliinsa lusikka valmiina”, lapsen äiti Melinda Savonen kuvailee.
Savonen pani tapauksen merkille jo senkin takia, että poika ehti pestä kätensä mukisematta juuri ennen keittiöön saapumistaan.
“Tilanteen jälkiseuraukset olivat rajuja: koska Yrjö oli jo pöydässä, myös vanhempi poikani Niilo, 8, keskeytti jo puoli minuuttia myöhemmin oman leikkinsä ja tuli syömään.”
Savosen mukaan hän ei pitkälti yli puolen yön jatkuneesta vauva- ja lapsi-aiheisten keskustelupalstojen selaamisestaan huolimatta onnistunut löytämään yhtään vastaavaa tapausta.
Paitsi että pojat tulivat ruokapöytään heti, he myös ottivat lisää ruokaa ja söivät lautasensa tyhjiksi.
“Yrjö söi jopa leivän reunat, mitä hän ei tavallisesti tee koskaan.”
Äiti syyttää itseään poikiensa käytöksestä.
“Aivan tavalliseen tapaan lämmitin lihapullia ja tikkuperunoita kolmatta kertaa saman viikon aikana. Ei meillä muita ollut mikroaaltouunin ääressä, joten kyllä minä lienen ollut se, jolla oli suurin vaikutus tilanteen kehittymiseen.”
Tapaus on saanut perheen isän Vesa Savosen pelkäämään tulevaisuutta.
“Yöunet menivät heti. Jos pojilla jatkuu sama meno, niin minullekin kasaantuu paineita jättää sohva ja läppäri ja saapua syömään heti kun kutsu käy.”



Alkuperäinen juttu täältä:


Ja muut vastaavat aikaisemmat tämän linkin takaa:

http://keltainenvillasukka.blogspot.fi/2014/11/pahkina-purtavaksi.html










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti