lauantai 16. helmikuuta 2013

Varpaat hiekassa. Pää pilvissä.


Olen tullut esineeksi hänen silmissään
Hän sulloo sen hajamielisesti
käsilaukkuunsa
Lähtee kiireisin askelin.

~Pentti Saarikoski~


-2010


Odottaa aina enemmän
kuin edes
toivoo saavansa,
tyytyy niin vähään
että ei edes
itselleen myönnä.

~Hannu Salakka~




-2010


 Hän ei tuntenut minua, miksi olisi,
tullessaan kadulla vastaan.
Silti hän oli tuntia aikaisemmin
ollut koko päivän ainoa
ystävällinen ihminen, kertonut
lomastaan, jutellut
ja istunut hetken hiljaa,
vaiennut kanssani.
Hei, minä kuiskasin,
kun hän oli kohdallani.

 ~Kai Nieminen~



Korkeaoja -2010



Työn, harrastusten ja 
iltamenojensa keskellä
mies ei huomannut
kuinka vaimo vähitellen
muutti pois kotoa
ensin katosivat
kengät ja korut
sitten pöytäliinat ja verhot
puolet lakanoista ja haarukoista
kattilat ja patalaput
taulut ja lamput
viimein herätyskello ja hammasharja.
Eräänä aamuna kahvikupin vieressä
suurikokoinen lappu:

OLEN MUUTTANUT POIS KOTOA!

~Anja Porio~




Turku -2012



Ei pitäisi ärsyyntyä
eikä väkisin yrittää kiskoa
toista ulos sellistään
jossa hän vakuuttaa viihtyvänsä.
Hän jopa suunnitteli sen itse
ja asettui siihen vapaaehtoisesti asumaan.
Kurkistakoon vartija milloin tahansa
normeista ei tingitä
Järjestys moitteeton
Lakikirjana mikä on hyväksi koettu ja
nähty liikkumatilana mitä ihmiset ajattelevat.
Teräksenlujat asenteet kaltereina,
pala maisemaa taivaaksi,
täplä taivasta koristeeksi.
Tarkoin suunnitellut tapaamiset
vain luotettavaa ja fiksua väkeä:
Lapset perheineen, sukulaiset,
monivuotiset tutut, hyvinvoivat,
arvostetut, säädylliset.
Ei pitäisi ärsyyntyä,
ei pitäisi sääliä.
Tuuli kiertää kiven
ja laulaa ohi kulkiessaan.

~Soile Seppä~
 


Turku -2010



Käperryn ruohojen sekaan
tuhatkertaisessa persoonattomuudessa
levitän hiukseni
juuriksi maahan.
Sade kastele minut.

~Kai Nieminen~



Turku -2010


Kun oksat katkeilevat
ja syksyn tuuli
repii kevään lehdet
on rungon oltava kaikki.

~Soile Seppä~ 



Turku -2010




Katsellessaan
heidän epätoivoisia yrityksiään
viihdyttää itseään
muistin lapsen
jota yritettiin makeisilla suostutella
vieraan hoitoon.

 ~Soile Seppä~





Turku -2010




 Jos askelenkin verran etenit valoon
väistyi pimeys askelen verran. 

~Soile Seppä~









Istun portailla vihellellen.
Äkkiä havahdun:
Kesä on tullut pihalle
sanaakaan sanomatta.

~Kai Nieminen~ 




Pori -2012


Ei tarvitse luoda omaa maailmaa,
saati vetäytyä fantasiaan:
Riittää kun pysyy siinä minkä näkee,
antaa toisten keksiä omiaan.

~Kai Nieminen~










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti