lauantai 5. tammikuuta 2013

Mistä minä oikeastaan haaveilin.


Taistelit minun kanssani ja
uskoit voittaneesi.
Nyt vastustajasi on kovempi,
sinä itse.
Uskoisit nytkin.

~Juice Leskinen~



Hämeenlinna -2010


Kun kävelet takit langoiksi
kengät nauraviksi,
alat jo tietää jotain.

~Arja Tiainen~




Korkeaoja -2010


On ylitettävä suo.

Kahlaa,
rakenna pitkospuut.
Tilaa silta,
maalauta kaistat.

Lennä,
ja kun olet
kuivilla taas,
Mieti.

~Juice Leskinen~



Hämeenlinna -2010 Kuvan ottanut Kaisa.


Luulit
että luovuttaisin
Vaan en alistu
Ei vaikene. Mykisty.

Lakkaan puhumasta
ja huudan
Lakkaan kävelemästä 
ja juoksen,
käännyn ja tulen kohti.
Suoraan
Vaadin vastausta
silmästä silmään
Lakkaan kysymästä
ja vastaan vaikka ei kysytä.
Sanon kuinka on.
Niin kuin on.

~Maaria Leinonen~




Tampere -2010


-No, jos sinä välttämättä
haluat tunnustuksia, niin olkoon menneeksi:
Minulla on ollut kolmekymmentäkuusi rakastajaa.
Kyllä, olet oikeassa, se on aivan liikaa.
Kolmekymmentäviisi olisi riittänyt.
Mutta rakkaani, se
kolmaskymmeneskuudes, olet sinä.

~Eeva Kilpi~




Hyvinkää -2010 Kuvan ottanut Kata.



Tottakai minä
rakastuin sinuun
Tuoksuit lakanoissa
vielä seuraavana iltana
Mutta kun et jättänyt
osoitetta
etkä puhelinnumeroa
en voinut ottaa yhteyttä
ja toisaalta
kolmen päivän päästä
unohdin koko jutun.

~Tero Vaara~




Korkeaoja -2010



Huoneessa on vain vähän kirjoja,
sänky toisella laidalla.
Pöytä, tuhkakuppi ja tämä kone.
Olen kaksinkertaistanut elämäni
yksinkertaistamalla sen.

~Pekka Kejonen~




Hämeenlinna -2010 Kuvan ottanut Kaisa.



Sinä puuhaat keittiössä.
Laitat paikkoja kuntoon.
Minä kuuntelen sitä,
rakastan sinua
ja kaikki on sitä myöten selvää.

~Pentti Saarikoski~



Turku -2011



Muistaminen on sitä
että sallii tulevaisuuden
puuttua siihen mitä tapahtuu.
Kaikki järjestyy.
Myös kaaos saa nimen.
Kukaan ei tee vastarintaa.
Suotta kohtalo riehuu.

~Gösta Ågren~



Turku -2011



Mistä minä oikeastaan haaveilin.
Sinusta.
Omasta kuvitellusta
kuvastani sinussa.

~Satu Hassi~




Helsinki -2010



Viimein hän päätti
tehdä itse elämästään
itselleen merkittävää
tärkeätä ja arvokasta
ja tänään hän on
onnellinen mies.

~Tero Vaara~








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti