sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Joulun odotusta ja mustapapuja.

Viikonloppu. Lumista ja pimeää. Joulukaaos ei ole vielä saanut otteeseensa, ja lahjojen ostelu & muu ovat tuntuneet hieman merkityksettömiltä. Tosin eilinen "pakollinen" jouluostospäivä Saijan kanssa oli varsin mukava IrishCoffeen lämmittäessä mukavasti. ;) Edellisissä asunnoissa olen viritellyt joulutunnelmaa tavaroilla, verhoilla, jouluvaloilla, glögillä ja jouluisilla ruuilla, mutta tänä vuonna mikään niistä ei oikein innosta. Liekö syynä samassa taloudessa asusteleva ei-niin-jouluihminen-Matti, ja hänen antimaterialistinen tapansa elää. Ehkä niin, ja toisaalta hyvä niin. Uskomaton (turha) tavaranpaljous jouluisin on --- no, turhaa. Ilmankin pärjää, ja onhan se totta, että Joulun tunnelman pitäisikin löytyä muualta kuin materiasta. Allekirjoittaneelle vanhoista kaavoista pois oppiminen Matin kanssa on monessakin asiassa alkuun ollut vähän hankalaa, mutta ajan kuluessa olen havainnut mm.turhan tavaran, tv:n katselun ja lihansyönnin olevan enemmänkin totuttuja asioita, kuin hyviä ja onkin ollut positiivista oppia niistä pois. Arvostan.

Kynttilöiden tunnelmaa. Tarjottimen löysin Kankaanpään kirppikseltä vuonna 2000, ollut käytössä siitä asti.

Muutama viikko sitten Nooa toi Mummun avustuksella itselleen muovisen joulukuusen (!) ja kynttelikön ikkunaan, mutta siinäpä taitaa olla meidän joulu materian puolesta. Parvekkeelle taiteilimme tänään jouluvalot. Kuusta emme hanki. Saakoon kasvaa metsässä. Ei, en väitä olevani maailmanparantaja tai -pelastaja, ja p.a.l.j.o.n pitäisi tehdä toisin (tiedän muovikuusen ja kynttilöiden ja ja ja olevan vääriä valintoja....), mutta olen tyytyväinen, että olen ottanut edes pienen pieniä askeleita valinnoissa oikeaan suuntaan.

Kuva sivustolta Anynomous ART of Revolution

 Eilen illalla Mummulta tuli tekstiviesti: " Mulla kukkii maailman mahtavin Amaryllis täysillä!", johon vastasin vähemmän jouluisesti:" Jee! Me aletaan kohta tekemään quesadilloja." Ennen pääsyä Mummulan jouluherkkujen pariin, täällä tällä tavalla. :) Suuresti meksikolaisen ruuan ystävänä bongasin quesadillojen reseptin mustapaputäytteelllä täältä: http://kadenvaantoa.blogspot.fi/search/label/kasvis ,ja päätimme kokeilla. Omonomonomononm miten hyviä! Suosittelen!

Mustapapuja.

Aikaisemmin linkkaamassani blogissa sanottiin näin: "Parasta on, että näissä quesadilloissa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Jostain kumman syystä ne ovat silti aivan uskomattoman hyviä. Olen löytänyt tieni mustapapujen ihmeellisen maailmaan, josta ei ole paluuta. Quesadillojen paputäyte on ihanan mehevä, ruokaisa ja vielä terveellinenkin! En tiedä miten saisin teidät kaikki painostettua pian papuostoksille, mutta menetätte paljon, jos ette väännä näitä perjantaina leffan ja oluen kaveriksi. Niin paljon parempaa kuin ällöt (mutta joskus niin täydelliset) uuninachot tai sipsit ja dippi. Ja katsokaa nyt miten nättejäkin ne ovat! Ja halpoja ja nopeita, ja ja... En selittele enempää, nämä pitää kokea."

Siinäpä se kiteytettynä, en osaisi itse sanoa paremmin, joten lainasin suoraan. Mutta siis. Ensimmäinen homma: Huuhtele ja valuta pavut!

Papuset, tomsku & jalopenot.

 Ohjeessa ei neuvottu lisäämään jalopenoja, mutta toivat mukavan potkun. Lisäsimme joukkoon neljä viipaletta, toimi juuri toivomallamme tavalla. Tulisuutta sopivasti, ei liikaa.

Joukkoon myös valkosipulit sekä muut mausteet.
 Ohje näille herkuille tässä:
5-6 tortillaa
purkki mustapapuja (170g huuhdeltuina ja valutettuina)
puolikas chili
2 valkosipulinkynttä
2 tomaattia
1/3 sitruunan mehu
ripaus suolaa
mustapippuria
+ juustoraastetta
(+ voit tuunata soosia korianterilla tai silputa sitä ranskankerman joukkoon)

Aineet sekaisin! Kokki oli vähän flunssainen, joten ei halunnut kasvoja kuvattavan tällä kertaa. Ymmärrän, ei aina voi olla niin edustava (vaikka kyllä se on! <3 Toim.huom.)
Sekoita ja anna ainesten tekeytyä jääkaapissa n.15 min.


Lusikoi toiselle puolelle tortillaa tahna, toiselle juustoraaste...


Taita tortillat puoliksi ja paista...Kokkaukseen ja ruuan kanssa olennaisena kuuluu myös punaviini. ;)

Edellisessä kuvassa taustalla vilahti Matin äidiltä saatu ihana pata.
Quesadillaperhonen.

...tarjoile ranskankerman/kermaviilin ja salaatin kera ja nauti!

Lautasina toimii  vuonna 2001 löytämäni ihanuudet  Kokemäen Tuohitori-kirppikseltä.

Kiitos!


2 kommenttia:

  1. kuulostaa ja näyttää herkullisita

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva kuulla, että quesadillojen ilosanoma leviää! :)

    VastaaPoista