torstai 29. marraskuuta 2012

NOOA 6-VEE

Kuusi vuotta sitten klo 12.43 maailmaan syntyi maailman ihanin pieni poika: Nooa. <3 Tänään siis spesiaalipäivä, ja kuten Nooa itse sanoo: "Tänään saan komentaa aikuisia!" No, katsotaan...;)...mutta aamu alkoi poikkeuksellisesti suklaamuroilla, aamun musana jytäsi Ipanapa...6-vuotisneuvolassa Nooaa kehuttiin reippaaksi, fiksuksi nuoreksi mieheksi, eskarissa tekevät sankarille kakkua ja juhlivat siellä omat hurjat bileensä, eskarin jälkeen Nooa v-i-h-d-o-i-n pääsee Heseen, iltapäivällä avataan muutama postissa tullut jännä paketti & illalla katsotaan leffa, (jota Nooa on ollut tähän asti liian nuori katsomaan, mutta lähes päivittäin kuitenkin tahtonut katsoa...Muuten en ole ikärajojen kanssa niiiiiin tarkka, mutta tämä leffa, vaikka onkin lasten, on minustakin jännä, joten olen säästellyt sitä syystä...Mutta tänään, aikuisten seurassa, juhlan kunniaksi, menköön...Tässä linkki tähän visuaalisesti, musiikillisesti & juonellisesti loistavaan leffaan: .http://en.wikipedia.org/wiki/Coraline_%28film%29 ) lisää kakkua & herkkuja. Tänään tätä, isommat juhlat myöhemmin...Tänä vuonna päätimme yhdistää Saijan kanssa Valtterin ja Nooan synttärijuhlat, koska sattuvat olemaan niin lähekkäin, joten tiedossa MEGAbailut, niistä sitten myöhemmin...


Loppumetreillä raskaudessa -2006 Kuvan otti rakas ystäväni Riina.


"Ennen kuin sait alkusi
minä halusin sinut.
Ennen kuin synnyit
minä rakastin sinua.
Ennen kuin oli ollut täällä tuntiakaan,
olin valmis kuolemaan puolestasi.
Tämä on elämän ihme."

- Maureen Hawkins-



"Here comes the sun."  Tämäkin kuva Riinan käsialaa. :)


"Olet tyhjä taulu vasta,
aivan lapsi vielä
kaikki vasta tulossa
mikä jättää jälkensä.
Aivan joka päivä
kaikki mitä näet,
pienet kuopat tiellä
ja jyrkät ylämäet.
Leiki lapsi vielä
kun vain leikkiä saat
ehdit kyllä vielä tietää kaikki maailman maat.

Jokaisesta elämästä voi tulla runo

voi tulla runo, romaani tai laulu.
Muttu nuku nyt kun olet vielä tyhjä taulu.
Mutta nuku nyt kun olet vielä tyhjä taulu.

Kuin niityn takiaiset

villapaitaan tarttuu,
kaikki kokemukset
sun sielussasi karttuu.
Elämäsi öinä,
tulevina päivinä
sun polkusi näyttää
kuinka sinusta tulee sinä.
Olet aivan lapsi vielä
tyhjä taulu vasta
voin vain koittaa estää sua hukkaan joutumasta.

Jokaisesta elämästä voi tulla runo

voi tulla runo, romaani tai laulu.
Mutta nuku nyt kun olet vielä tyhjä taulu.
Mutta nuku nyt kun olet vielä tyhjä taulu." 

~Suurlähettiläät~



Tälläinen sieltä sitten tuli. <3 Pikku Prinssi.

"Pahinta uudessa vauvassa on sen äidin laulu." ~Frank Hubbard~

Niin tai näin, itse lauloin Nooalle pienenä tätä maailman kauneinta kappaletta, "Sininen uni", jonka kyllä Tapio Rautavaara esittää parhaiten, tunnustan.







Nooa & Nooan ranskanluppakorvapupu Matami. Kyllä. Se on oikea. :)

"Kun on oikein pieni
voi lentää linnun untuvalla,
nukkua orvokinlehden alla,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni,

voi keinua heinässä heiluvassa,
levätä kukassa tuoksuvassa,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni,

voi istua lumihiutaleille,
ja liitää maailman tuulien teille,
kun on oikein pieni.
"


~Hannele Huovi~



"Sivelen armaita kasvojasi,
poskesi pientä omenaa.
Siroja, kirkkaita kulmiasi
tukkaasi silkinruskeaa.
Nenääsi pientä ja lystikästä
- sinua ilman en elämästä
mitään saattaisi aavistaa.
Vain sinun luonasi rakkaani, pieni,
löysin kirkkaan selkeän tieni,
iloni yksinkertaisen.
Olen vain suojeleva syli.
Kasva kauas äitisi yli.
"

~Aale Tynni~



Ekat hampaat. :D


"Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.
He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia.
He tulevat kauttanne mutta eivät teistä itsestänne.
Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille.
Antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne.
Sillä heillä on omat ajatuksensa.
Voitte hoivata heidän ruumistaan vaan ette heidän sielujaan.
Sillä heidän sielunsa asuvat huomenkoiton asunnossa,
minne te ette voi mennä, ette edes unelmissanne.
Te voitte yrittää tulla heidän kaltaisikseen,
Mutta älkää yrittäkö tehdä heitä itsenne kaltaisiksi.
Sillä elämä ei mene taaksepäin eikä viivy menneessä päivässä.
"

~Kahlil Gibran~


Nooan 2-vee omakuva.


"Me Sinut tehtiin mutta Sinä meidät loit." <3  ~Juice Leskinen (Ihmisen poika/Yö)~



...ja 5-vee.


"Pieni mies,
sinä naurat aina niin
unohdu et kyyneliin
sua kauan odotin
sinut viimein omistin


Pieni mies,

sitä vielä tiedä et
miten paljon merkitset
olet tärkein päällä maan
maailmain saat kukkimaan
"


~Jukka Kuoppamäki~



Myös Nooan haukku on pieni,  n.100kg nallekarhu. :)



"Mistä on pienet pojat tehty?
Etanoista, sammakoista,
koiran hännän tupsukoista.
Niistä on pienet pojat tehty."

~Kirsi Kunnas~




N <3 K eli Nooa <3 Kaisa-kummi .


"Ennen kuin minusta tuli äiti,
En tiennyt miltä tuntuu, kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella."


Matin jalkkisharkoissa kannustamassa & puhaltelemassa saippukuplia.

"Lapsi juoksee
yli kovan maailman,
hyppää syliin
yli kovan maailman,
ja rakentaa sillan
kovien sydäntemme välille.

Noinko yksinkertaista se on?"

~Aino Kemppainen~


PelleHermannin puisto on pop!


"Hei pieni, kerro mulle
Kenen onnesta sinut lohkaistiin
Hei pieni, kerro mulle
Mistä kaikesta sinut veistettiin

Koska mä haluun tietää

Miksi vain sinä näät
Niin paljon paremmin kuin muut
Sä näät mut niin paljon paremmin kuin muut

Hei pieni, kerro mulle

Millä pelloilla sinut kylvettiin
Hei pieni, etkö sä tiedä
Kenen lauluissa sinusta laulettiin

Mä taidan tietää miksi vain sinä näät

niin paljon paremmin kuin muut
Sä näät mut niin paljon paremmin kuin muut

Ja naurat vaan

Vaikken aina pääse nousemaan
Siihen hissiin joka mut nostais sinun kerroksiin

Mä haluun tietää miksi vain

Sinä näät niin paljon paremmin kuin muut
Sä näät mut niin paljon paremmin kuin muut
Vain sinä näät niin paljon paremmin kuin muut

Ja sä nauratkin niin paljon paremmin kuin muut"

~Egotrippi~



Mun Mussu. <3 Kuvan ottanut Saija.


My little friend. <3 Kuvan ottanut Nooa.


"Tänään, tavallisena arkiaamuna kuusivuotiaani toi sänkyyni pienen lapun, ruutupaperisen, tikkukirjaimilla täytetyn: "Onnea Äidille!"

Kertyi kainaloon ja sanoi: "Eikö joka päivä ole pieni juhla?"

~Aino Kemppainen~


Nooa haluaa usein ilostuttaa tavallista arkipäivää.  Tämän hän askarteli ulko-oveen eilen.  :)


"Isot ihmiset eivät milloinkaan ymmärrä mitään itse, ja lapsista on väsyttävää selittää heille alinomaa selviä asioita." ~Antoine de Saint-Exupery~


Tuore, Seppälän virallinen eskarikuva Synttärisankarista  -2012. :)


"Meidän tulisi kasvaa luopumiseen. Ensin lapsi on luovutettava koululle ja koulutovereille, sitten pois kotoa ja lopuksi heidän puolisolleen. Etenkin äidille näyttää olevan vaikeata luopua lapsestaan, ja jos se ei vaivatta onnistu, se tietää vaikeuksia lapsen myöhemmälle elämänvaellukselle. Hyvät äidit: Päästäkää irti lapsistanne kun aika on tullut!" 

~Pertti Pakarinen~



Hyvää Synttäriä Nooalle!

ps. Älä kasva niin nopeasti! <3

 Toivoo: Äiti






 

tiistai 27. marraskuuta 2012

Taekwondo.

"Taekwondo on korealainen itsepuolustuslaji. Suomeksi nimi taekwondo on käännetty muotoon "jalan ja käden tie". Näin kertoo meille wikibedia. Itse tutustuin lajiin Saijan kautta vuonna 1993 jolloin hän alkoi harrastaa, itse seurailin kotoa käsin harjoittelua sekä joskus pyörähdin harkoissakin tutustumassa. Laji on kiinnostava sen ajatusmaailman vuoksi jossa harrastajan tärkein päämäärä on henkinen kehittyminen. Vanhan Taolaisen filosofian mukaan mielen pitäisi olla yhtä mukautuvainen ja taipuisa ja juuri sen vuoksi yhtä voimakas kuin virtaava vesi. Lisää filosofiasta tarjoaa: http://www.suomentaekwondoliitto.fi/taekwondoliitto/taekwondo_lajina/filosofia/

 
1991 Saija aloitti Taekwondon harrastamisen Kokemäellä.


Kaikkien taekwondoharrastajien Ji-Pyo Lim -leiri Porin urheilutalolla .2011


Kisoista Kokemäeltä -2011


Huimaa menoa! Kokemäki -2011


Saijan kuvailua Mummulassa ensilumessa Talvella- 2012



"Ellet muuta suuntaa,
päädyt sinne, minne olet menossa.
"

  ~Lao Tzu~



Myös Nalle Puh on perehtynyt Taolaisuuteen, joka taas linkittyy henkiseltä puoleltaan pitkälti Taekwondoon. :)  "Benjamin Hoff näkee Nalle Puhissa enemmän kuin pelkän liikuttavan hupaisan satuhahmon, hänelle sen huoleton yksinkertaisuus on esimerkki siitä, miten elämä on oikein oivallettava. Nalle Puh opastaa meitä taolaiselle Tielle. Se ei turhia järkeile eikä murehdi, se ottaa elämän vastaan sellaisenaan ja sopeutuu siihen. Nalle Puhin ystävät osoittavat kukin omalla tavallaan miten elämästä voi tehdä vaikeamman kuin se oikeastaan on, mutta pieniälyinen karhu ymmärtää asioiden sisäisen luonnon ja näyttää, miten ikävätkin asiat voi kääntää iloisiksi ja miten pienistäkin asioista voi saada suuren ilon. Nalle Puh kysyy nykyajan ihmiseltä, mihin hän kiireellään ja tehokkuudellaan pyrkii. Elämä ei aina ole jossakin muualla, edessäpäin, se on tässä ja nyt."


Syyskuussa Porissa alkoi MUDO Taekwondoa lapsille, jonka ohjaajana toimii Saija. Itse olen toiminut harkoissa apulaisena ja valokuvaajana. :) Tarkempaa tietoa Mudosta www.mudo.fi  Uusia kursseja aloitetaan osallistujien mukaan. Aina saa ja sopii tulla kokeilemaan, ensimmäinen kerta ilmaiseksi, siitä se sitten lähtee... Myös aikuisille on suunnitteilla oma ryhmänsä. :)


Harrastus sopii niin tytöille kuin pojille. =)

"Mudo on historiallinen korealainen termi joka tarkoittaa Taistelijan tietä tai Soturin tietä. ”Mu” tarkoittaa taistelua ja ”DO” tarkoittaa tietä, eli  moraalia ja elämänfilosofiaa kamppailulajeissa. Mu-Do on koreassa positiivissävytteinen käsite, joka edustaa korkeaa moraalia, hyvää fyysistä kuntoa sekä myötäelämisen taitoa."


Nooa, Saija & Valtteri

Nooa ja Valtterikin aloittivat lajin harrastamisen syksyllä, ja ovat tykänneet kovasti. Tiistaisin harkkoja odotetaan kuin kuuta nousevaa! =)

Sään salliessa harkat pidetään ulkona. :)

"Lasten ohjaaminen tapahtuu ryhmissä. Pienryhmät mahdollistavat ohjaajan keskittymisen lapsiin yksilöinä jolloin oppiminen on lapselle helpompaa. Jokainen lapsi kehittyy omaan yksilölliseen tahtiinsa.
MUDOn kaltainen järjestelmä on ainutkertainen koko kamppailulajien maailmassa. Yksilöllistä kehitystä tarvitseville lapsille tarjotaan henkilökohtaista opetusta."

Harjoittelua Sääksjärven rannalla Syksy -2012

"Henkisen sisäisen voiman kasvattaminen, minäkuvan vahvistaminen, sosiaalisten suhteiden sekä taitojen vahvistaminen sekä fyysinen kehittyminen ovat tavoitteenamme lasten harjoittelussa. Taekwondon harjoittelemisen ohella lapsi oppii keskittymään. Koordinaation ja keskittymiskyvyn harjoittamisesta perinteisessä Taekwondotreenissä on tieteellisesti todistettu olevan suuri hyöty lapsen kehittymiselle ja oppimiselle koulussa (Elokuu 2011 – Tiede-lehti).
Erilaisten taekwondotekniikoiden, potkujen, lyöntien ja torjuntojen ohella opitaan kunnioittavaa asennetta opettajaa ja harjoituskaveria kohtaan.  Kaikkein tärkeintä on että meillä on harjoituksissa kivaa yhdessä!"


Tässä jännätään, menikö ensimmäinen vyökoe läpi...Meni se! :) T


Än-yy-tee-NYT!

Saija on huippuhyvä ope!

Faktatietoa Saijasta: "Porissa asuva, Kokemäeltä lähtöisin oleva lastentarhanopettaja Saija työskentelee Kokemäellä päivähoitoyksikön esimiehenä ja on tehnyt töitä lapsiryhmässä 10 vuoden ajan sekä työnsä ohella toiminut kouluttajana (Kasvatuskumppanuus ja Huolen puheeksiottaminen).  Saija on valmistunut Kasvatustieteiden kandidaatiksi vuonna 2000 ja on sittemmin opiskellut psykologiaa, erityispedagogiikkaa sekä suorittanut viittomakielen tutkinnon.
Oman Taekwondouransa Saija aloitti Kokemäellä vuonna 1991 ja toimii tällä hetkellä Kokemäen Taekwondoseuran ohjaajana ja puheenjohtajana. Saija on suorittanut Suomen Taekwondoliiton seuraohjaajakoulutuksen sekä MUDO Taekwondon ohjaajakoulutuksen. Taekwondon ohjauksen lisäksi Saija toimii A-tason liikesarjatuomarina niin kotimaassa kuin ulkomaillakin."

Energy Puls Wellness Center – kuntosalin tiloissa on ollut hyvä harjoitella.

Pieni kamppailija. <3

"70-luvun alussa korealainen Grandmaster Won-Sup Lim sai tehtäväkseen matkustaa pohjoismaihin opettamaan Taekwondoa – 1000 vuotta vanhaa korealaista kamppailulajia.
Tänä päivänä Taekwondoa harrastaa pohjoismaissa yli 40 000 ihmistä ja maailmanlaajuisesti jopa yli 70 miljoonaa ihmistä. Korealaisen mestarin poika, Kwanjangnim Ji-Pyo Lim, on vienyt perinnettä eteenpäin ja luonut modernin harjoittelumetodin MUDON – Taistelijan tien.
MUDO on vuodesta 2005 asti tarjonnut ihmisille mahdollisuuden laadukkaaseen, sisältörikkaaseen sekä tehokkaaseen harjoitteluun. MUDO perustuu tasapainoon modernin länsimaisen harjoittelumetodin, klassisen aasialaisen taistelulajin sekä itämaisen henkisen voimaharjoittelun välillä – Sisäisen voiman kautta löytyy ulkoinen voima.
Harjoittelu kehittää motoriikkaa, ketteryyttä, voimaa ja koordinaatiota sekä antaa iloisen mielen. Samalla sisäinen voima, keskittymiskyky sekä itsekuri kasvavat."
 
Harkat aloitetaan aina keskittymällä hetki istumalla ringissä.


Ensimmäisen vyökokeen jälkeen hymyilytti. :) 29.8.2012

Nooa, Ji-Pyo Lim & Valtteri.


Mudon perustaja Ruotsissa asuva Ji-Pyo Lim tulee Suomeen aina pitämään vyökokeet. Pojat tykkäävät "Jipusta" kovasti, ja viimeksi parturissa ollessamme Nooa jo mietiskeli mallikirjoista, että millainen tukka Jipulle sopisi. :D Jippu on helpostilähestyttävä ja loistava lasten kanssa, jonka vuoksi vyökokeetkaan eivät ole pelottavia tilaisuuksia. Äärimmäisen jänniä toki, mutta sitä parempi mieli jälkikäteen kun on saanut uuden vyöarvon. :)


Tänään 27.11.2012  oli toinen vyökoe. Vyöarvoja suoritettiin keltaisesta vihreään. Kaikki pääsivät hienosti läpi!  Ps. Myös minä suoritin samalla ensimmäisen, keltaisen vyön. :)
Kwanjangnim (7-9 Dan mestari) Ji-Pyo Lim näytti meille taidokkaasti erilaisia liikesarjoja. Oli hienoa nähdä mestari työssään. Ensi kerralla luvassa kuulemma murskausnäytös!



"Tietä kulkemalla
sen oppii tuntemaan,
ja kohta kulkijalla 
on tieto hallussaan. 
Niinkuin Tie elämä eläjää opettaa.
Silmien edessä maailma meitä odottaa.
Mutta jos liikaa pinnistää, 
se pään vain sekoittaa.

Minä olen minä, 
ja sinä joku muu.
ja muina ihmisinä meiltä luonnistuu
se minkä tekijäksi ei sovi kukaan muu.
Silloin löytynyt on Tie
ja Tietä kulkiessa muut tiet unohtuu." 

~ Benjamin Hoff: Nalle Puh & Tao ~








maanantai 26. marraskuuta 2012

Kaisu.

Alkaessani pyöriä enemmän Porissa kesällä 2010, sain samalla tutustua myös moniin uusiin ihmisiin. Uuden miesystäväni Matin kautta tutustuin Kaisuun & hänen miesystäväänsä Anttiin. Matti & Antti ovat kavereita vuosien takaa ja hengailevat yhdessä säännöllisen epäsäännöllisesti, joten oli ajan kysymys koska vietettäisiin iltoja myös neljästään. Ja niinhän siinä usein käy, että miehet puhuvat omista asioistaan, ja naiset omistaan. Jo muutamien treffien jälkeen huomasimme siirtyneen Kaisun kanssa keskusteluissa uusiin sfääreihin ja ulottuvuuksiin. Oli helppoa olla & tulla juttuun. Vähitellen olemme muuttuneet tutuista kavereiksi, kavereista ystäviksi. <3

Ihana Kaisu. <3


Ja Kaisun ihana piha, jossa pidimme viime kesänä Viikkarin kyläjuhlilla oman kirppiksen. Kaisu & Antti paistoivat herkullisia vohveleita. <3


Pihan taikaa.


Kuin myös.


 Kaisusta on ollut iso apu Poriin sopeutumisessani. <3


Tällä reissulla Sääksjärven rannalla koimme hirvikärpästen joukkohyökkäyksen, mutta muuten oli oikein mukavaa. :)


Antin & Kaisun koira Nuppu on ihana. <3


Vahtikoira & Kaisu meidän mökillä. Kesä -2012.


Talvi -2010 Antin & Kaisun luona. Harrastamme välillä peli-iltoja...Kuvan ottanut Matti.


...herkkuja messissä, tottakai. :)


Löysimme kaikille yhteisen intohimon: Yazzy!

Speaking of the devil. ;)


Nuppu  rähisee luonto-ohjelmille. <3


Viime kerralla Kaisulla & Antilla ollessamme isäntäpari valmisti meille herkullista risottoa. Kattaus oli myös kohdillaan. Kelpasi. :)


Juhannusta -2010 vietimme porukalla Korkeaojalla. Kuvassa Outi, Kaisu, Antti, Matti & Mä.Kuvan ottanut Iikka.

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...:) Ps.Takana näkyy Korkeaojan taloni, josta muutin Poriin.

Juhannusyönä hipsimme läheisille santamontuille uimaan...

Kaisu Saikulla. Kesä -2012


Kaikenlaista kivaa on todistettavastikin tullut yhdessä jo touhuttua, ja kuten edellisessä jutussa mainitsin, lauantaina istuimme iltaa meillä, ja tie vei aina yhtä symppiksen Irkun (jossa palasimme erän Yazzya, yllättäen...;) ) kautta Somaan. Tulipahan taas kerran todettua, ettei Soma ole meidän pala kakkua eikä tarvitse mennä enää hetkeen uudelleen, mutta tulipahan taas koettua. :) Kotona klo 03.00 nukkumassa... Vanha ei jaksa pilkkuun asti, mutta pitää lisätä, että ilmeisesti peli ei ole vielä ainakaan ulkoisesti aivan menetetty, sillä Irkussa (jossa kysyttiin myös paperit! Jee!) istuessamme, ja tilan käydessä vähiin, pöytäämme liittyi joukko n.20-vuotiaita poikia. Poikien muutamien kömpelöiden eikä niin hienovaraistenkaan iskuyritysten jälkeen, ystävällisesti kerroimme heille, ettei jaksaisi nähdä vaivaa ja aikaa meihin, sillä emme ole kiinnostuneita & heille aivan liian vanhoja. Tähän pojat: "No ei se haittaa. Ette te kuitenkaan ole niinku hei jotain yli 30!" Noniinno...! :D Kaiken kaikkiaan oikein mukava ilta & pian uusiksi, mutta ehkei sinne Somaan, ja Yazzikin voidaan taas välillä pelata kaikessa rauhassa ihan kotisohvalla...;)

Loppuun vielä musaa mitä lauantaina kuuntelimme... Toki, katsoimme yhdessä netistä myös Vain elämää ja herkistelimme...:)